Taloussanomat

"Laskuissa oli virhe" – Salon tehtaan työntekijät lasketaan tuhansien sijaan sadoissa

Kuva: Sami Kilpiö

26.2.2016 12:58 Saloon kaavaillun puhelintehtaan työllisyysvaikutukset laskettiin aluksi pahasti pieleen.

– Työntekijämäärässä on laskuvirhe. Oikeiden lukujen mukaan ensin lähdetään muutamasta kymmenestä, ja vuoden loppuun mennessä työntekijöitä olisi enintään 270, kertoo Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko Taloussanomille.

Alun perin kerrottiin, että yhdysvaltalainen Turing Robotic Industries (TRI) palkkaisi Saloon 10–20 uutta työntekijää jokaista tuhatta valmistettavaa puhelinta kohden, ja tänä vuonna valmistettaisiin yli 300 000 uutta puhelinta.

Rantakokko kertoo, että TRI:n laskemat luvut puhelinten määrästä oli laskettu päivää kohden, ei vuotta, kuten aiemmin kerrottiin. Myös vuorossa olevien työntekijöiden määrän laskemisessa oli menty vikaan.

– Laskuissa oli tullut virhe. Alkuperäiset luvut eivät missään nimessä ole oikeat, Rantakokko sanoo.

Vaikka TRI:n mahdollisesti luomien uusien työpaikkojen määrää ei tuhansissa lasketakaan, uudet työpaikat ylipäätään ovat Salolle Rantakokon mielestä hyvä asia.

– Takaisin bisnekseen, Rantakokko toteaa.

Jutun kirjoitti: Heidi Huotilainen

Heidi Huotilainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (65)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nuokin reilu 200 lasketaan pian kymmenissä. Kiistaton fakta. Mutta mitäs tekee ne reilu 2000 muuta monoa saanutta? Katselee uudehkoa taloa jonka arvo markkinoilla on nolla?
Anonyymi: menestystarina 26.2.2016 13:07

Rekisteröitynyt käyttäjä
No tämähän oli jo alun perin tiedossa.

Minä ja moni muukin kirjoitti täällä jo eilen, että mitään oikeasti merkittävää tuo Salon "uusi tehdas" ei tule merkitsemään. Ei työllistämisen eikä minkään muunkaan osalta.

Vaikutukset jäävät parhaassakin tapauksessa aika minimaalisiksi. Ja huonommassa tapauksessa koko homma lässähtää jo alkuunsa, eli ei tule mitään positiivisia seurauksia.
Rekisteröitynyt käyttäjä: AsioitaSeurannut 26.2.2016 13:23

Anonyymi
Nykyään ei voi luottaa juuri mihinkään, paitsi poliittikkoihin siinä että tulevat jatkossakin myymään kaiken valtion omaisuuden yksityisille salaisilla sopimuksilla.
Anonyymi: ononniollaonnellinen 26.2.2016 13:24

Anonyymi
Tuolta ei valmistu kuin ne puhelimet joilla saadaan tuet nostettua. Californiasta poistuivat kun pelkäsivät petossyytteitä.
Anonyymi: ei_tule_onnistumaan 26.2.2016 13:26

Anonyymi
Salollehan tämä on jättepotti. Työntekijämäärä lasketaan sadoissa tuhansissa.
Anonyymi: Luotettava-lähde 26.2.2016 13:28

Anonyymi
Kun yhteiskunnan tuet on otettu vastaan niin siirretään tehdas Kiinaan.
Anonyymi: peepeex 26.2.2016 13:36

Anonyymi
Päivän nauru - vakavasta asiasta.
Anonyymi: tottako 26.2.2016 13:40

Anonyymi
http://www.theverge.com/2016/2/2/10899178/turing-phone-delayed-ditches-android

Luuri on jo yli puoli vuotta myöhässä, yhtään kappaletta ei ole toimitettu ja ilmeisesti edes prototyyppejä ei ole liikaa näkynyt.
Anonyymi: Googlaus 26.2.2016 13:41

Anonyymi
Ja seuraava pilkkuvirhe..Kusetusta koko homma..en maksa veroina..Otan lopputilin ja alan pakolaiseksi Ruottiin..
Anonyymi: Jetsu 26.2.2016 13:45

Anonyymi
Katsotaan nyt ei tulisi niin pettymyksiä
Anonyymi: Jepulisbenjami 26.2.2016 13:45
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Hakkerit pommittavat Etelä-Koreaa

30.07.2011 Etelä-Koreassa on käynnissä kaikkien aikojen verkkosota. Hakkerit ovat vieneet jo 35 miljoonan käyttäjän tiedot. Viranomaiset uskovat Kiinan olevan hyökkäysten takana.


2013

Kolme vuotta sitten

Bradley Manningin tuomio julkistetaan tänään

30.07.2013 Bradley Manning, Yhdysvaltain historian suurin tietovuotaja, kuulee tuomionsa tänään.

.