Viralg tuohtui tietoliikennehäirikön leimasta
25.4.2005 10:48 Tekijänoikeuksien puolustuspalvelua markkinoiva Viralg pitää Electronic Frontier Finland ry:n tiedottamista hyvän tavan vastaisena ja kertoo harkitsevansa jatkotoimia. Effi kertoi viime viikolla BMG Finland Oy:stä ja Viralg Oy:stä tehdystä tutkintapyynnöstä, joka liittyi vertaisverkkojen tietoliikenteen häirintään.
Viime torstaina Helsingin poliisille jätetyssä tutkintapyynnössä poliisia pyydetään selvittämään, ovatko Viralg ja BMG syyllistyneet tietoliikenteen häirintään.
BMG on koekäyttänyt Viralgin palvelua, joka pyrkii estämään sotkettujen tiedostojen avulla tekijänoikeuden alaisten tiedostojen levittämisen vertaisverkoissa.
- Se seikka, että joku pitää jotain asiaa häiritsevänä, ei tee siitä rikosoikeudellisesti tietoliikenteen häirinnän tunnusmerkkejä täyttävää, Viralg toteaa tiedotteessaan.
Yhtiön mukaan palveluun käytetyt laitteet ovat Viralgin omaisuutta, eikä palvelussa lähetetä ilkivaltaisia viestejä. Häiritseväksi väitetty liikenne syntyy, kun vertaisverkkojen käyttäjät noutavat materiaalia Viralgin palvelimilta.
Lisäksi yhtiö kertoo toimivansa toimeksiantajan luvalla. Asiakas eli BMG ei yhtiön mielestä voi olla missään tapauksessa rikosoikeudellisessa vastuussa asiassa.
- Viralg voi vain ihmetellä suuresti ilmoituksen tekijän todellisia tarkoitusperiä. Lisäksi Viralg katsoo, että Effi ry:n tiedotustoiminta on ollut vähintään hyvän tavan vastaista ja harkitsee jatkotoimenpiteisiin ryhtymistä, tiedotteessa todetaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia kiistää väitteet tietojen pimityksestä
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää 16:21
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Planeettametsästäjä sieti vikaa 14:50
- Lisää natsoja DNA:n johtajalle 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Lisää







