Satelliittikuvista paljastui sattumalta antiikkinen roomalaiskylä
23.9.2005 10:50 Italialainen ohjelmoija luuli Googlen Earth-palvelun satelliittikuvassa olevan tahran.
Tutkiessaan kotikaupunkinsa Sorbolon kuvia Google Earth-palvelussa Luca Mori alkoi tutkia tahraa tarkemmin ja huomasi ovaalin muotoisen, 457 metriä pitkän muodon.
Ovaalin yhteydessä oli nähtävissä suorakulmaisia varjoja. Muodot ja varjot sijaitsivat läheisen joenpohjan alla.
Mori otti yhteyttä arkeologeihin. Parman kansallismuseon asiantuntijat tutkivat alueen. Ensin he luulivat, että kyseessä oli pronssiaikainen asumus. Ruukunpalaset ja muut löydöt paljastivat kuitenkin, että kyseessä on roomalaiskylä. Se oli rakennettu juuri ennen Kristuksen syntymää.
Kaivaukset eivät vielä ole alueella alkaneet, sillä niihin tarvitaan viranomaisten lupa.
Mori avasi Cyberarcheologist.net -sivun sen jälkeen, kun hänen blogissaan oli käynyt yli 10 000 kiinnostunutta, Red Herring-julkaisu kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää 16:21
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Planeettametsästäjä sieti vikaa 14:50
- Lisää natsoja DNA:n johtajalle 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Lisää










Kommentit (2)