Vilén: Karpela teki tekijänoikeuslaista arvovaltakysymyksen
24.9.2005 09:59 Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Vilén (kok) pahoittelee sitä, että kulttuuriministeri Tanja Karpela teki tekijänoikeuslaista itselleen arvovaltakysymyksen ja siten esti uusien tietojen sekä mielipiteiden huomioimisen.
Vilénin mielestä tekijänoikeuslain viime viikkojen vaiheet eduskunnassa ovat olleet osoitus opetusministeriön puutteellisesta lainvalmistelusta.
- Ei pitäisi olla mahdollista, että käytännössä sattumalta Suuren valiokunnan käsittelyyn saapuneen lakiesityksen sisällöstä löytyy paljon sisäisiä ristiriitaisuuksia, eriävää tulkintaa EU:n direktiivin velvoitteista sekä täysin uusia ongelmia, Vilén arvosteli Kokoomuksen sivuilla.
- Nyt hyväksytty esitys tunnustaa nämä puutteet mutta siirtää niiden ratkaisun tulevaisuuteen. Kestävintä olisikin, että ministeri Karpela ilmoittaisi mahdollisimman pian uuden lain valmistelun käynnistymisestä.
Vilén pitää täysin selvänä, että uuden tekijänoikeuslain kestävyys mitataan eri valitusprosessien kautta EY-tuomioistuimessa.
Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi lain saatteeksi ponnen ja itse lakiesityksen kokouksessaan perjantaina. Hallituspuolueiden edustajat saivat enemmistöllään läpi keskiviikkona Karpelan kanssa sovitun ratkaisun.
Häviölle jääneen esityksen mukaan tekijänoikeuslaki olisi hyväksytty hallituksen vuoden 2002 esityksen mukaan siten, että kopiointia omaan käyttöön ei olisi kriminalisoitu.
Vilénin mukaan hävinneen esityksen keskeinen peruste oli se, että se turvaisi paremmin tasapainon tekijöiden ja kuluttajien oikeuksien kesken.
- Kuluttajien oikeudet olivat lainvalmistelussa selvästi jääneet huomioimatta, ja hallituksen ponsiesitys, jossa velvoitetaan yrityksiä muuttamaan kopiosuojauksiaan on suorastaan naiivi.
Asian toinen käsittely eduskunnassa on lokakuun alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:28 DNA:n johtaja sai lisää natsoja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Homoja Twitterissä solvannut laitettiin jäähylle
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Nokia kiistää väitteet tietojen pimityksestä
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. Nokia kiistää väitteet tietojen pimityksestä
- 8.2. Homoja Twitterissä solvannut laitettiin jäähylle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- DNA:n johtaja sai lisää natsoja 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa 11:44
- Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa 09:41
- Nettilapset pitävät kuvansa piilossa 09:40
- Lisää









