Tiedostonvaihtajat painuvat maan alle
14.11.2005 14:48 Tekijänoikeusjärjestöjen p2p-jahti vastaan on kääntymässä heitä itseään vastaan. Ohjelmoijat rakentavat vauhdilla anonyymejä tiedostonvaihtopalveluita.
Kaistanhallintalaitteita valmistava suomalaisyritys ja Freenetin kehittäjä ennustavat salattujen vertaisverkkojen eli "?pimeiden verkkojen"? yleistyvän voimakkaasti lähikuukausina.
Ruotsalainen matemaatikko Oscar Sandberg on ollut alusta asti mukana kehittämässä maailman tunnetuinta anonyymiverkkoa Freenetiä. Sandberg varoitti hiljattain ComputerSweden-lehdessä, että tiedostojakelu painuu maan alle samaa tahtia, kun tekijänoikeuslait kiristyvät.
Ruotsi kiristi lakiaan heinäkuussa ja Suomen uusi tekijänoikeuslaki astuu voimaan ensi vuoden alussa. Jatkossa tekijänoikeusrikoksesta voidaan tuomita sekin, joka levittää oikeuksien alaista materiaalia verkossa ilman ansiotarkoitustakin.
Freenetistä ollaan julkaisemassa versiota 0.7 joulukuussa, jonka pitäisi olla aikaisempaa selvästi helppokäyttöisempi. Sandbergin mukaan uudistuneen Freenetin salaustekniikkaa voidaan pian hyödyntää sellaisissa suosituissa tiedostonjakelupalveluissa kuin DC++:ssa ja Bittorrentissa.
Freenetissä käyttäjien ip-osoitteet näkyvät, mutta kukaan ei näe, mitä tiedostoja jaetaan ja missä ne sijaitsevat. Tiedostojen nimet kryptataan eli salataan ja jaellaan pieninä palasina, jotka sijaitsevat kymmenillä tietokoneilla.
Kaikki verkot yhdistyvät
Sandbergin visioissa kangastelee suuri "?pimeä verkko"?, johon kaikki alaverkot yhdistyvät. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole olemassa kunnollista hakukonetta, joka hakisi tiedostonpalasia näin suuresta verkosta.
– Ruotsissa toimii esimerkiksi Waste-tiedostonjakeluohjelma, mutta siinä tiedostoja ei voi jakaa kuin pienen piirin kesken. Tällaiset ryhmät pitäisi linkittää toisiinsa, jolloin kaikki voisivat jakaa kaikille, Sandberg toivoo.
Markus Peuhkuri Teknillisen Korkeakoulun tietoverkkolaboratoriosta uskoo, että salattujen vertaisverkkojen suosio riippuu paljolti niiden tehokkuudesta. Jos käyttö rajoittaa liikenteen kokonaistehoa, niistä ei tule suosittuja.
– Esimerkiksi tor-verkkojen sipulireititys lähettää tietoa moneen kertaan verkossa. Tällöin adsl:n poislähtevän liikenteen väylästä voi tulla pullonkaula, Peuhkuri arvelee.
Kaikki muuttuu vertaisverkoiksi
Kaistanhallintalaitteita myyvän Staselogin toimitusjohtaja Jarkko Niittylahti ennustaa, että vertaisverkkoliikenteen määrä lähestyy muutamassa vuodessa sataa prosenttia kaikesta liikenteestä.
– Salatun p2p:n yleistyminen lisää suuresti liikennemääriä, koska p2p siirtää helposti suuria määriä dataa, ja salattuna sitä liikennettä on mahdotonta rajoittaa. Jos liikenne ennustusten mukaan tuhatkertaistuu seuraavan viiden vuoden aikana, niin syynä on todennäköisesti salattu p2p, Niittylahti näkee.
Myös yritykset ovat innostuneet salatusta p2p:stä. – Esimerkiksi Sony on jo lähtenyt tähän mukaan ja tekee Isossa-Britanniassa bisnestä p2p-verkoissa, Niittylahti kertoo.
Myös Microsoft kehittää omaa p2p-tekniikkaa ja Niittylahden mukaan Windows Vistassa on jo p2p-tekniikkaa pohjalla.
Vertaisverkkoliikenteen rajoittaminen onkin Niittylahden mukaan tulevaisuudessa entistä hankalampaa.
Poliisi tutkii salattujakin verkkoja
Keskusrikospoliisilla ei ole tietoa, kuinka paljon salattuja vertaisverkkoja käytetään.
– Kukaan ei tiedä, kuinka paljon näitä käytetään ja mitä eri verkkoja on olemassa. Todennäköisesti kaikki rikollinen materiaali kuten lapsiporno liikkuu näissä verkoissa, ylitarkastaja Sari Kajantie Keskusrikospoliisista arvioi.
Poliisi ei ole täysin kädetön anonyymiverkkojen kanssa, mutta Kajantie on niukkasanainen poliisin teknisen tutkinnan taktiikoista.
– Kyllä sinne keinoja löytyy. Joidenkin salattujen verkkojen toimintaa on helpompi seurata lainsäädännön puitteissa kuin toisten, Kajantie arvioi.
Ennen kuin yksittäisen ip-osoitteen liikennettä voidaan lähteä kuuntelemaan, pitää kuitenkin täyttyä telekuuntelun ehdot.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää 16:21
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Planeettametsästäjä sieti vikaa 14:50
- Lisää natsoja DNA:n johtajalle 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Lisää







