"Tekijänoikeusmaksu pc:stä oikeutettu"
19.12.2005 14:04 Pc:stä on oikeutettua peria tekijänoikeusmaksua, vahvisti Münchenin hovioikeus alemman oikeusasteen jo tekemän päätöksen oikeusjutussa tekijänoikeusjärjestö VG Wort vastaan Fujitsu Siemens. "Pc ei ole kopiokone", korostaa edelleen it-alan etujärjestö Bitkom ja odottaa jutun käsittelyn jatkuvan vielä korkeimmassa oikeudessa.
Saksassa pitkään jatkunut kiista tietokoneiden tekijänoikeusmaksuista alkoi VG Wortin valituksesta Fujitsu Siemensiä vastaan. Järjestö vaatii tietokoneiden valmistajalta sen pc-laitteista 30 euron tekijänoikeusmaksua. Hovioikeuden päätöksessä vahvistettiin maksuksi 12 euroa - mihin myös Saksan patentti- ja merkkivirasto oli tammikuussa 2003 päätynyt.
VG Wortin edustaja Ferdinand Melichar piti päätöstä periaatteellisena voittona, mutta valitti tekijänoikeusmaksun alhaisuudesta. Kun oletetaan pc:n eliniäksi keskimäärin viisi vuotta, niin tekijänoikeusmaksua kertyy 2,40 euroa per vuosi. Se on hänen mukaansa pettymys tekijöille, mutta on varmasti käypä summa kuluttajille.
Bitkomin edustaja Benno Harms oli päätäksestä kiukustunut. Hän laskeskeli siitä syntyvinä lisäkustannuksina teollisuudelle yli 100 miljoonaa euroa. Pc ei ole hänen mukaansa mikään kopiokone ja it-teollisuus maksaa jo tekijänoikeusmaksua joka cd- ja dvd-polttimesta. Hän toivoo, että jatkokäsittely korkeimmassa oikeudessa toisi lopulta samanlaisen päätöksen kuin Itävallassa: ei mitää käyttömaksuja pc:lle.
Fujitsu Siemens taas korostaa ennen kaikkea kilpailun vääristymistä, kun Euroopan unionissa vain Saksassa pc:n myynnistä kerätään tekijänoikeudelliset käyttömaksut. Se katsoo kärsivänsä vääryyttä tilanteessa, jossa kuluttajan kannattaa tilata pc:nsä ulkomailta ja säästyä näin kotimaisilta maksuilta. Yritys on valmis valittamaan päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 8.9. Googlen haku hoppuilee
- 8.9. Obaman nettiguru siirtyy Googlelle
- 8.9. Syksyn demoparty syöksyy avaruuteen
- 8.9. Metsäjätti vaihtaa Fujitsun Logicaan
- 8.9. Sonera innostui jääkiekosta
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 8.9. Vodafone lähtee Kiinasta
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- 8.9. Lindén tahtoo identiteettivarkaat kuriin
- 7.9. HP ei hyväksy Hurdin loikkausta Oracleen
- 7.9. Mikrofonit saavat lisää aikaa 700-taajuudella
- 7.9. Verkkokauppa.com sai kaupan konkarin hallitukseen
- 7.9. Craigslist pisti seksimainokset pannaan
- 7.9. Sony nujertaa PS3:n murtajia
- 7.9. Apple marssittaa joukkonsa mobiilimessuille
- 7.9. Seksikohun ryvettämä nousee Oraclen johtoon
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- 7.9. Elisa osti yksinoikeuden Voddleriin
- 7.9. Nokia lobbaa nollaveroa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- 6.9. Nokian uusi valloitus: Pamela Anderson
- 6.9. Facebook testaa urkintanappia
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 7.9. Verkkokauppa.com sai kaupan konkarin hallitukseen
- 6.9. Saksalaisyhtiö julkisti Meego-tabletin
- 7.9. Elisa osti yksinoikeuden Voddleriin
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- 7.9. Nokia lobbaa nollaveroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.9. Nokian uusi valloitus: Pamela Anderson
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 6.9. Saksalaisyhtiö julkisti Meego-tabletin
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 6.9. Facebook testaa urkintanappia
- 6.9. Apple musiikkiyhteisö rikkoi miljoonarajan
- 7.9. Nokia lobbaa nollaveroa
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- 7.9. Elisa osti yksinoikeuden Voddleriin
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen haku hoppuilee 21:11
- Obaman nettiguru siirtyy Googlelle 16:46
- Syksyn demoparty syöksyy avaruuteen 15:28
- Metsäjätti vaihtaa Fujitsun Logicaan 13:52
- Sonera innostui jääkiekosta 13:51
- Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä 13:47
- Vodafone lähtee Kiinasta 12:33
- Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä 12:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP satsaa suurkokotulostimiin
09.09.2005 HP kasvattaa tuotevalikoimaansa ammattitason tulostimissa ja tarvikkeissa. Yhtiö solmi suurkokotulostimien tuotekehitys- ja markkinointisopimuksen Seiko I Infotechin kanssa, joka on Seiko Instrumentsin tytäryhtiö.
Taloussanomat
- Heitä haetaan Suomeen töihin 06:01
- Saako asunnon myyjä pyytämänsä vai vähemmän? 07:03
- USA:ssa vakavia merkkejä talouskasvun hidastumisesta 08:44
- Erkki Liikanen odottaa uutta Kreikkaa 09:10
- HS: Eläkeyhtiöille suunniteltu haastajaa 07:32
- Lehtien lukijamäärät pitävät pintansa 07:15
- TS: Vaarallista tavaraa vedetään pois kaupasta aiempaa enemmän 07:51
- Ikea-punk mullistaa työelämän 11:29
- Pomo huutaa – näin vastaat 12:27
- "Salaiset asuntohinnat pyörittävät huhumyllyä" 11:42
- » Taloussanomat.fi














