Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Matti Meikäläinen ei ota ohjeista selvää

Poliisi ottaa aikalisän organisoidun keskustelun selvittelyssä

Kuvassa Mikko Rauhala.

10.1.2006 12:03 Rikoskomisario Kari Niinimäen mukaan esitutkintapäätöstä tietotekniikka-asiantuntija Mikko Rauhalan kampanjasta ei tehdä todennäköisesti vielä yli viikkoon.
- Kyse on sellaisesta asiasta, ettei se ole päivänselvä poliisille eikä muillekaan, Niinimäki sanoo.

Kari Niinimäki johtaa Mikko Rauhalan Organisoitu keskustelu -kampanjan alustavaa tutkintaa Helsingin poliisin talous- ja omaisuusrikosyksikössä.

Niinimäki kertoo lukeneensa tapauksen paperit kertaalleen läpi ja tulleensa siihen tulokseen, että päätös esitutkinnan aloittamisesta vie ennakoitua pidempään. Eilen ennen tapaukseen tarkempaa perehtymistä hän arvioi päätöksen syntyvän jo muutamassa päivässä.

- Aineisto on sisältönsä puolesta sellaista, että on ilmeistä, ettei suurin osa tavallisista tietokoneiden käyttäjistä tai muistakaan elektroniikan käyttäjistä tee tiedoilla yhtään mitään, Niinimäki sanoo.

- Sitä en tiedä, mitä niillä saa aikaiseksi, tai pitääkö olla atk-insinöörin koulutus. Sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse, että kuka tahansa Matti Meikäläinen pystyisi noilla tiedoilla jotain tekemään.

Kampanjaan osallistuneet toimittivat poliisille muun muassa tulosteen funktionaalisella Haskell-kielellä kirjoitetusta DVD-kopiosuojauksen kiertokoodista. Poliisia pyydettiin selvittämään, onko kampanjan postilistalla vuodenvaihteessa alkanut kopiosuojausten kiertokeinojen levittäminen tekijänoikeuslain uudistuksen mukaan laitonta.

- Oman aikansa tämä selvittely nyt ottaa. Asia käsitellään hosumatta vakaalla harkinnalla. Ensi viikon loppupuolella katsotaan, saadaanko päätöksiä jo tehdyksi.

Poliisille luovutetun joukkotunnustuksen mukaan kampanjan tarkoitus on pakottaa viranomaiset ottamaan tarkemmin kantaa tekijänoikeuslain uudistuksen käytännön vaikutuksiin - erityisesti sananvapauden osalta.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2009

Viisi vuotta sitten

Varkaat tyhjensivät Apple Storen puolessa minuutissa

03.09.2009 Naamioitunut varasviisikko iski Apple Storeen New Jerseyn Marltonissa keskiviikkona aamuyöllä paikallista aikaa.

.