Syyttäjä: Finreactor-juttu käräjille syksyllä
Tietokoneita tuli kiitettävästi tutkittavaksi, sanoo rikoskomisario Vesa Isokuortti KRP:stä.
27.2.2006 13:15 Keskusrikospoliisi on saanut Suomen suurimman vertaisverkkojutun esitutkinnan päätökseen Finreactor-palvelun ylläpitäjien osalta. Juttu etenee noin kolmen viikon kuluessa syyttäjälle, joka toivoo saavansa oikeudenkäynnin aluille jo syksyllä.
Finreactor.com oli niin kutsuttu torrent-palvelin, joka ohjasi tiedostojen vaihtoa BitTorrent-vertaisverkossa. Verkkopalvelu sisälsi myös keskustelualueen, jossa levitettiin eDonkey-verkon ed2k-linkkejä.
Keskusrikospoliisin rikoskomisario Vesa Isokuortin mukaan esitutkinta on saatu 34 ylläpitäjän osalta päätökseen. Yksi ylläpitäjistä oli alle 15-vuotias, joten rikosjuttuna asia etenee 33 henkilön kohdalla.
Poliisi on tutkinut tekoja tekijänoikeusrikoksena, mikä mahdollisti poikkeuksellisen laajan tietokoneiden takavarikoinnin ja kotietsinnät. Finreactorin toiminta päättyi 14. joulukuuta 2004 poliisin 14 kotietsintään eri puolilla Suomea.
- Kaikkia etsintöjä ei voitu resurssienkaan puolesta tehdä yhtä aikaa, vaan niitä jatkettiin esitutkinnan aikana. Tietokoneitakin tuli jonoon odottamaan niin paljon, että kotietsintöjä oli järkevää senkin vuoksi hajauttaa pidemmälle aikaa, tutkintaa johtanut Isokuortti sanoo.
KRP tutki toista sataa tietokonetta
Isokuortin mukaan kaikkiaan poliisi teki koko tutkinnan aikana noin 30 kotietsintää ja takavarikoi toista sataa tietokonetta. - Muutamista asunnoista löytyi jopa seitsemän konetta. Kyllä niitä on kiitettävästi tullut tutkittavaksi. Isokuortin mukaan tietokoneiden sisällön tutkintaa vaikeuttavia kiintolevyn salauksia oli käytössä vain kahden epäillyn koneissa. Osa tietokoneista on edelleen takavarikoituina epäiltyinä rikoksentekovälineinä. KRP on saanut esitutkinnan valmiiksi vain ylläpitäjien osalta. Yhteensä jutussa on yli 60 epäiltyä. - Aineistoja jakaneiden noin kolmenkymmenen käyttäjän osalta esitutkinta jatkuu. Heistä yli puolet on jo kuulusteltu, Isokuortti sanoo. Kaikkien epäiltyjen osalta tutkinta on aloitettu tekijänoikeusrikoksena. Isokuortin mukaan on mahdollista, että nimeke vaihtuu joissain tapauksissa tekijänoikeusrikkomukseksi. KRP:n mukaan palvelulla oli yhteensä noin 10 000 suomalaista käyttäjää, jotka jakoivat elokuvia, musiikkia, ohjelmistoja ja pelejä useiden miljoonien eurojen arvosta. Jutun asianomistajat Microsoft ja Teosto ovat käytännössä valinneet käyttäjien joukosta ne, joihin tutkinta kohdistuu. Syyttäjänä tietokonerikosten erikoismies Loppulausuntojen jälkeen, noin kolmen viikon kuluttua juttu siirtyy Turun syyttäjänviraston johtavalle kihlakunnansyyttäjälle Antti Pihlajamäelle, joka on erikoistunut tietotekniikkarikoksiin ja toiminut syyttäjänä muun muassa viime vuonna hovioikeudessa asti käyneessä DrinkOrDie-piraattijutussa. Pihlajamäki on väitellyt vuonna 2004 datarikosten sääntelystä Suomen rikoslaissa. - Toive on, että tämä saataisiin syksyllä käsittelyyn - todennäköisesti jonnekin pääkaupunkiseudulle. Finreactorin tapausta puidaan vanhan tekijänoikeuslain pohjalta. Sen mukaan ilman ansiotarkoitusta tekijänoikeuden loukkaus on tekijänoikeusrikkomus. Vuoden vaihteen lakiuudituksen tultua voimaan tekijänoikeuden loukkaus tietoverkossa voi täyttää tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkit, vaikka tekoa ei olisikaan tehty ansiotarkoituksessa. - Keskeinen kysymys tässä jutussa on, katsotaanko se ansiotarkoitukseksi, että saa jakamisen vastikkeena käyttöönsä ilmaisia ohjelmia ja elokuvia, sanoo Pihlajamäki. Tekijänoikeusrikoksen enimmäistuomio on kaksi vuotta vankeutta. Rikkomuksesta voidaan tuomita vain sakkoihin. Jos jutussa annetaan tuomioita, saattavat rikosoikeudellisia seuraamuksia merkittävämmiksi muodostua asianomistajille maksettavaksi tuomittavat korvaukset. Pihlajamäki sai takkiinsa hovioikeudessa Tietoverkkojen osalta vanhan lain soveltamisesta ei ehtinyt tulla kunnon ennakkotapausta. Tuusulan käräjäoikeus katsoi viime vuonna, että suojatun aineiston levittäminen vertaisverkossa oli nimenomaan ansiotarkoituksessa tehty tekijänoikeusrikos. - Itä-Suomen hovioikeus antoi vastakkaisen päätöksen DrinkorDie-jutussa. Silloin en saanut valituslupaa korkeimpaan oikeuteen - ilmeisesti siksi, että laki oli muuttumassa, sanoo Pihlajamäki. Rikkomuksen ja rikoksen erolla on merkitystä myös aikataulun kannalta. Tekijänoikeusrikkomus vanhenee kahdessa vuodessa ja tekijänoikeusrikos viidessä vuodessa. Joulukuussa tulee kuluneeksi kaksi vuotta kotietsinnoistä, mikä asettaa takarajan jutun vireille saamiseksi. Pihlajamäen mukaan haasteet pitäisi saada syytettyjen tietoon ennen kahden vuoden umpeutumista. Ylläpidon laillisuuteen ei kantaa
KRP:n on jakanut esitutkinnan kahteen osaan. Vaikka ensimmäinen ryhmä koostuu henkilöistä, jotka ovat osallistuneet Bittorrent-träkkerin ja ed2k-linkkejä sisältäneen keskustelufoorumin ylläpitoon, ei Vesa Isokuortin mukaan itse ylläpidon oikeudellinen asema välttämättä selviä. - Kaikki ylläpitäjät ovat olleet myös jakamassa, joten se pelkkä ylläpitotoiminta ei välttämättä konkretisoidu tässä. Esitutkinnan näkökulmasta sellaista voisi lähteä tutkimaan avunantona. Syyttäjä tekisi sitten lopullisen harkinnan. Pihlajamäki arvelee, ettei ylläpitotoiminnan oikeudelliseen asemaan tulla ottamaan kantaa tässä tapauksessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää 16:21
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Planeettametsästäjä sieti vikaa 14:50
- Lisää natsoja DNA:n johtajalle 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Lisää









