Sony BMG karttaa kopiosuojauksia Suomessa rootkit-kohun vuoksi
Riittävän toimivaa systeemiä ei vielä ole tullut vastaan, sanoo toimitusjohtaja Valtanen.
7.3.2006 11:37 Viime syksyn rootkit-toilailu Yhdysvalloissa sai Sony BMG:n luopumaan suunnitelmistaan ottaa kopiosuojaukset käyttöön myös Euroopassa. Suojaus oli tuloillaan kaikkiin Suomessa myytäviin uutuus-cd-levyihin tänä vuonna.
- Vielä puoli vuotta sitten oli selkeä visio, että kopiosuojaukset otetaan käyttöön kevään aikana. Tammikuun alussa meille kerrottiin, ettei niitä ole tulossa lähiaikoina, kertoo Suomen Sony BMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtanen.
Sony BMG:n markkinointipäällikkö Teppo Lounema kertoi marraskuun alussa digitodaylle, että levy-yhtiö aikoo ottaa vuoden 2006 aikana kopiosuojaukset käyttöön kaikissa uusissa cd-levyissä. Tammikuun jälkeen suojausta oli tarkoitus käyttää kaikissa ulkomaisissa uutuus-cd-levyissä ja myöhemmin tänä vuonna myös kaikissa kotimaisissa julkaisuissa.
Valtasen mukaan päätös koskee ainakin Euroopan markkinoita. Hän arvelee, ettei myöskään Yhdysvalloissa nähdä kauppojen hyllyillä lähiaikoina suojattuja levyjä.
XCP-suojauksen rootkit sotki suunnitelmat
Kimmo Valtanen myöntää, että suurin syy mielen muuttumiseen oli Yhdysvalloissa myytävien cd-levyjen xcp-kopiosuojauksesta viime syksynä löytynyt rootkit-komponentti, joka poiki kielteisen julkisuuden lisäksi myös oikeusjuttuja. - Se oli tosi harmittava homma kaikkien kannalta, eikä niin ollut varmasti tarkoitus käydä. Siitä on selkeästi opittu, että kaikki täytyy testata loppuun asti, Valtanen toteaa. Teksasin osavaltion syyttäjänviraston juttu levy-yhtiötä vastaan odottaa edelleen oikeuden käsittelyä. Kymmenet kuluttajien nostamat ryhmäkanteet Sony BMG on saanut sen sijaan jo sovittua. \"Se on fifty-sixty\" Valtasen mukaan todennäköisyys kopiosuojausten käyttämiselle Suomessa myytävissä cd-levyissä vielä tulevaisuudessa on \"fifty-sixty\". Hän sanoo sen riippuvan muun muassa suojatun blu-ray-tallenneformaatin menestyksestä. - Myös tällä puolella on vilpitön halu, että järjestelmä olisi kuluttajalle paras mahdollinen. Biisien täytyy olla siirrettävissä useaan kertaan eri laitteille. Riittävän toimivaa systeemiä ei vielä ole tullut vastaan, hän sanoo. - Se ei tietenkään tarkoita, että lapaset tipahtavat lumihankeen lopullisesti. Tehdään töitä sen eteen, että sellainen hyvä järjestelmä löytyisi, mutta se otetaan käyttöön, vasta kun sellainen on löytynyt. Suomessa kopiosuojauksia cd-levyissä käyttää ainoastaan EMI Music. Yhtiö kertoi viime marraskuussa aikovansa suojata valtaosan uusista levyistä vuoden 2006 aikana Macrovisionin CDS-300-kopiosuojauksella. Yhtiöstä ei tiistaina ollut tavoitettavissa henkilöä, joka olisi voinut kommentoida suunnitelmien edistymistä. Sony BMG:n päätöstä voi kommentoida digitodayn tekijänoikeusblogissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää 16:21
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Planeettametsästäjä sieti vikaa 14:50
- Lisää natsoja DNA:n johtajalle 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Lisää









