Joka viides amerikkalaisteini syyllistyy lapsipornoon
18.12.2008 11:22 Yhdysvaltain laki on kovin kaukana amerikkalaisten nuorten elämästä. Lain kirjaimen tiukka tulkinta tekee joka viidennestä amerikkalaisnuoresta rikollisen lapsipornografian tuottajan ja levittäjän.
Kyselytutkimus paljasti tyrmistyttävän totuuden. Sen mukaan joka viides teini-ikäinen vastaaja oli lähettänyt tai ladannut alastomia tai puolialastomia kuvia tai videoita itsestään. Yleensä kuva oli lähetetty poika- tai tyttöystävälle. Asiasta kertoi muun muassa Boston Globe -sanomalehti verkkosivuillaan.
Mutta myös alaikäisten alastonkuvien vastaanottaminen ja hallussapito on laitonta. Selvityksen mukaan lähes kolmasosa 13–19-vuotiaista oli ottanut vastaan alastonkuvia.
20–26 vuotiaiden ryhmässä omien alastonkuvien lähettäminen, verkkoon lataaminen ja vastaanottaminen on vielä yleisempää. Heistä kolmasosa oli lähettänyt ja melkein puolet ottanut vastaan sellaisia nakukuvia.
Kuvien levitys ei tietenkään pysähdy ensimmäiseen vastaanottajaan. 30 prosenttia teini-ikäisistä kertoi nähneensä kuvia, joita ei ollut tarkoitettu heidän nähtäväkseen.
15 prosenttia vastaajista kertoi lähettäneensä seksiväritteisiä kuvia tai viestejä myös sellaisille henkilöille, jotka he ovat tavanneet vain netissä.
Nettikysely, joka takana ovat The National Campaign to Prevent Teen and Unplanned Pregnancy ja CosmoGirl.com, selvitti teknologian ja seksuaalisen käyttäytymisen suhdetta 13–26-vuotiaiden keskuudessa. Sex and Tech -online-kyselyyn vastasi kaikkiaan 1280 nuorta syys–lokakuussa.
- Arkisto15-vuotias kuvasi itseään – pidätettiin lapsipornosta 10.10.2008
- KyselyDigitodayn nakukuvakysely
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää 16:21
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Planeettametsästäjä sieti vikaa 14:50
- Lisää natsoja DNA:n johtajalle 14:28
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos 12:44
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Lisää










Kommentit (20)
jenkeissä kaikki on helppoa. myös vihamiehen saaminen linnaan. suomessa voisi selittää että kuvat tulivat yllättäen ja pyytämättä.
riemurasia.net/jylppy/albumit/m00/587701332.jpg
jenkeissä kaikki on helppoa. myös vihamiehen saaminen linnaan. suomessa voisi selittää että kuvat tulivat yllättäen ja pyytämättä.
Ei välttämättä auta. Ks. lapsiporno.info/spam.html