Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei kelpaa ammattitaudiksi

Viisi minuuttia tunnissa pitää hiirivaivan loitolla

Kuva: Kirsi Salovaara/Taloussanomat

26.9.2007 08:56 Hiirikäsi on monelle tuttu vaiva, sillä puolet suomalaisista tekee tietokoneella töitä. Työterveyslaitoksen apulaisylilääkäri Esa-Pekka Takala toteaa, että ongelma on yleinen, mutta tilastoja hiirikäsistä ei ole, eikä vaivaa ole hyväksytty ammattitaudiksi.

Hiirikäden käsite on epämääräinen, sillä se kattaa itse asiassa kaikki niskan ja sormenpäiden väliset vaivat. Kivut tulevat kohtaan, joka kullakin sattuu olemaan heikko. Vaivan syynä on se, että meitä ei ole luotu tietokonetyöhön.

– Ihmisen rakenne on tehty paikasta toiseen liikkumiseen ja lepäämiseen, silloin kun on väsyttänyt. Nyt teknologia ja työt pakottavat ihmiset olemaan tuntikausia samassa asennossa tuijottamassa yhtä pientä kohtaa, kertoo apulaisylilääkäri Esa-Pekka Takala.

Suuri osa tietokonetyön vaivoista on melko pieniä ja kiusallisia, eikä niiden takia välttämättä jäädä pois töistä ainakaan pitkäksi aikaa. Ne haittaavat kuitenkin työn tekemistä ja lisäävät esimerkiksi särkylääkkeiden käyttöä.

Myös ilmapiiri on vaarassa: ketäpä ei alkaisi kiukuttaa, jos kättä pakottaa tai niskaa särkee?

Jokainen voi yrittää torjua hiirikäden kiinnittämällä huomiota työpisteeseensä ja tarvittaessa pyytämällä apua työterveyshuollosta.

Kun näppäimistö ja ruutu ovat sopivalla tasolla, tuoli hyvä ja tilaa tarpeeksi, hiiri sopivassa paikassa ja ranne suorassa, on voitettu jo paljon.

Valaistuksen pitää olla kunnossa ja näyttö kannattaa säätää siten, että tekstiä ei tarvitse tihrustaa.

Työpisteen säätäminen ei aina yksin riitä, vaan työskentelytottumukset kannattaa tarkistaa. Näppäinten käyttö elvyttää sormia, mutta hiiren vetäminen pitää käden staattisessa jännityksessä.

Takala neuvoo opettelemaan tavallisimmat näppäinkomennot, jotta voi kopioida ja liittää, tallentaa ja tulostaa näppäimiä käyttämällä.

Työskentelytottumuksiakin tärkeämpiä ovat tauot. Ne voivat olla työhön sopivia katkoja: työntekijä voi välillä käydä tulostimella, ottaa kirjan hyllystä tai hakea jotain tavaraa.

– Tietokonetöissä ihmiset voivat tutkimusten mukaan paremmin, kun he pitävät viiden minuutin tauon puolen tunnin välein. Heidän tuottavuutensa ei silti kärsi.

Sen enempää kuin taukojen unohtaminen, päivän venyttäminenkään ei tarkoita, että työntekijät saisivat enemmän aikaiseksi.

– Ihminen ei ole kone. Viimeistään kahdeksan tunnin jälkeen tuottavuus yleensä laskee koko ajan eli ylitöissä saadaan selvästi vähemmän aikaan kuin jos sama aika uurastettaisiin virkeinä.

Jutun kirjoitti: Outi Kokko

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.