Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puolustajiakin löytyy

EU erimielinen Galileon rahoituksesta

3.10.2007 07:20 (päivitetty 07:38) Euroopan Unionin edustajat eivät päässeet yksimielisyyteen Galileo-satelliittijärjestelmän rahoituksesta. Saksan, Britannian ja Hollannin ministerit vastustivat esitystä prpjektin rahoittamiseksi.

Saksa, Britannia ja Hollanti eivät suostu esitykseen, jonka mukaan puuttuva 2,4 miljardia euroa otettaisiin käyttämättömistä maatalouteen ja hallintoon varatuista rahoista.

Mikäli varat otettaisiin maatalous- ja hallintorahoista, EU joutuisi muuttamaan jo hyväksyttyjä budjetteja.

- Saksan hallitus ei hyväksy ehdotusta tässä muodossa, liikenneministeri Wolfgang Tiefensee sanoi Luxemburgin kokouksessa.

Saksa haluaisi, että projektin tarvitsemat rahat otettaisiin Euroopan avaruusjärjestö ESA:n rahoista. Euroopan komissio vastustaa asiaa.

Asian käsittely siirtyy nyt Unionin talousministereille. Päätös Galileon jatkosta on odotettavissa joulukuussa EU:n johtajien kokouksessa.

Osa ministereistä kuitenkin uskoo Galileo-projektiin. - Olemme oikealla tiellä, Portugalin liikenneministeri Mario Lino totesi BBC.lle.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Euroopan Unionin edustajat eivät päässeet yksimielisyyteen Galileo-satelliittijärjestelmän rahoituksesta. Saksan, Britannian ja Hollannin ministerit vastustivat esitystä prpjektin rahoittamiseksi.
Digitoday
Huono 0
Taisi EU jäädä paikannusjunassa jo asemalle, GPS on kuitenkin jo lyönyt itsensä sen verran hyvin markkinoille, että Galileo saa olla monta kertaa parempi, että saa edes jalkaterää ovenväliin.
Juna meni jo..
Huono 0
Itse ainakin diggaisin systeemistä jonka käynnistyksessä ja paikannuksessa ei menisi viittä minuuttia...
kärsimätön
Huono 0
Galileo on myös turvallisuuspoliittinen siirto, ei olla riippuvaisia amerikkalaisista. Kiinalaisilla on oma poaikannussysteemisnä ja jossain määrin myös intialaisilla ja venäläisillä. EU:n on yksinkertaisesti pakko rakentaa oma muista riippumaton järjestelmänsä.

Kuluttaja-asiakkaille etu taasen on laitteet, jotka osaavat käyttää sekä GPS:ää että Galileota ja sitä kautta saataneen nopeampi ja vieläkin parempi toiminta.
Jukka
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.