Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EU:ssa korostetaan satelliittihankkeen tärkeyttä

Asiantuntija on toiveikas Galileon suhteen

Kuva: Esa

5.10.2007 13:46 Euroopan oma Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmä on myöhässä ja rahoitus on auki. Vielä ei tiedetä, mistä uupuvat 2,4 miljardia lopulta otetaan, mutta suomalainen asiantuntija uskoo ratkaisuun, koska hanke on liian tärkeä EU:lle mokattavaksi.

Euroopan unionin liikenneministerit aikovat ratkaista Galileo-satelliittiohjelman toteutuksen vuoden loppuun mennessä. Ministerit korostivat Luxemburgissa tiistaina, että Galileo on yksi EU:n avainhankkeista. Saksa, Hollanti ja Britannia eivät kuitenkaan vielä nielleet ajatusta, että puuttuvat 2,4 miljardia otettaisiin EU:n käyttämättömistä maatalous- ja hallintorahoista.

Liikenne- ja viestintäministeriön liikenneturvallisuusyksikön päällikkö Matti Roine on silti toiveikas.

- Kiire on, mutta ei ole mitään syytä olettaa, etteikö joulukuun aikaraja pitäisi. Kokouksen yleinen henki oli, että Galileo on erittäin tärkeä projekti, ja että kaikki haluavat integroidun päätöksen. Olen henkilökohtaisesti toiveikas, kun tiedossa on satelliittijärjestelmän merkitys eurooppalaiselle kilpailukyvylle.

Roine korostaa, että nyt on rahoituksesta otettu vasta ensimmäiset tunnustelut, eikä mitään ole vielä hyväksytty tai hylätty pysyvästi. Maa- ja metsätalousväki pelkää, että jos nyt rahoja otetaan maataloudesta, niin seuraavassa kriisitilanteessa käydään taas samalla kirstulla, Roine valaisee.

Pitkään valmisteltu Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmä oli alun pitäen tarkoitus toteuttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, liikenne- ja viestintäministeriö muistuttaa. Hankkeeseen vuoteen 2013 mennessä tarvittavista 3,4 miljardista eurosta vielä puuttuvat 2,4 miljardia olisi löydettävä julkisista varoista.

Suomen liikenneministerin Anu Vehviläisen mielestä esiin noussut mahdollisuus rahoittaa Galileo kertaluontoisesti EU:n muutoin käyttämättä jäävistä maatalousbudjetin määrärahoista tarjoaisi ulospääsyn hankalasta tilanteesta.

ArkistoEU erimielinen Galileon rahoituksesta 3.10.2007
ArkistoEU teki rahoitussuunnitelman Galileon pelastamiseksi 21.9.2007
ArkistoGalileo-satelliiteille etsitään lisärahoitusta 18.9.2007
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.