Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteensopivuutta virtuaalimaailmoihin

IBM hyppyyttää avatareja 3d-internetissä

Avatareja baaripöydän ääressä Second Lifessa.

11.10.2007 13:54 IBM ja Second Life -virtuaalimaailmaa ylläpitävä Linden Lab kertoivat yhteistyöhankkeesta, jossa kehitetään eri 3d-maailmojen yhteensopivuutta ja käyttömahdollisuuksia. Tutkimusalueet kattavat muun muassa kolmiulotteisten virtuaalihahmojen eli avatarien "siirrettävyyden" eri maailmojen välillä.

Osapuolten aikomuksena on kehittää avointen standardien pohjalta uusia teknologioita 3d-internetiä varten. Tapa, millä esimerkiksi lukuisat Second Lifen asukit toimivat virtuaalimaailmassaan, voi siis jonain päivänä olla yleisemmin tapa toimia itse internetin eri palveluissa.

- 3d-internetin integroituessa tiiviimmin nykyisen webin kanssa käyttäjät vaativat näiltä ympäristöiltä enemmän ja kaipaavat virtuaalimaailmoja, jotka ovat kelpoja liiketoiminnalle, sanoo Digital Convergence -johtaja Colin Parris IBM:ltä.

IBM ja Linden pyrkivät muun muassa edistämään virtuaalisten hyödykkeiden ja palvelujen tietoturvallista kaupankäyntiä ja saattamaan verkon eri virtuaalimaailmat keskenään yhteensopiviksi. Näin 3d-nettiä tehdään houkuttelevammaksi yrityksille, jotka haluavat hyödyntää virtuaalimaailmoja esimerkiksi bisneksessä ja koulutuksessa.

Yksi erityinen fokus on "universaali avatar". Se tarkoittaa internetin käyttäjän kolmiulotteista edustajaa, joka ei olisi sidottu vain tiettyyn virtuaalimaailmaan. Tavoite on, että avatarin voisi siirtää nimen, ulkonäön ja muiden ominaisuuksien kera maailmasta toiseen. Tätä IBM ja Linden kuvaavat mahdolliseksi ensi askeleeksi tiellä, joka johtaa oikeasti yhteentoimivaan 3d-internetiin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.