Sudenkorentovakoojat seurasivat mielenosoitusta

Harvardin Microrobotics-laboratoriossa lensi heinäkuussa 60 milligrammaa painava mekaaninen ötökkä, jonka siipien väli oli kolme senttiä.
Kuva: Robert Wood
22.10.2007 15:26 Washington DC:ssä kohistaan sudenkorentoroboteista. Useat henkilöt näkivät niitä sodanvastaisessa mielenosoituksessa Lafayette-torilla viime kuussa, kirjoittaa Washington Post.
- Ne näyttivät vähän sudenkorennoilta tai pieniltä helikoptereilta. Mutta ne eivät olleet eläviä ötököitä, kuvailee eräs mielenosoitukseen osallistunut opiskelija.
- En ole ikinä ennen nähnyt mitään sellaista. Ihmettelin ovatko ne mekaanisia vai eläviä?, washingtonilainen lakimies ihmetteli.
Muutamat arvelevat, että mekaaniset sääsket, joista on raportoitu muidenkin mielenosoitusten yhteydessä myös New Yorkissa, ovat huipputeknisiä vakoilulaitteita. Isännäksi epäillään Homeland Security -virastoa.
Yksikään virasto tai laitos ei tunnusta vakoojasudenkorentoja omikseen, vaikka monet myöntävät kehittävänsä sellaisia. Meneillään on lukuisia liittovaltion rahoittamia projekteja, joissa mekaanisia mehiläisiä ja muita lentäviä minikoneita kehitellään. Päämääränä on ennen kaikkea lentävien seurantalaitteiden synnyttäminen.
CIA kehitti jo 1970-luvulla kaikessa salaisuudessa urpiaisurkkijan, mutta luopui sen käytöstä koska se ei selvinnyt sivutuulesta. 30 vuodessa on tapahtunut paljon teknistä kehitystä. Washington Postin mukaan Pentagonin asiakirjoissa listataan satakunta erilaista lentävää robottia. Niiden koko vaihtelee linnun ja pienen lentokoneen välillä.
Harvardin Microrobotics-laboratoriossa mekaanisia sudenkorentoja kehitellään julkisesti. Laboratoriossa työskentelevä asiantuntija Robert Wood arvelee saavansa oman korentorobottinsa protomallin lentoon vuoden kuluessa.
Ensimmäinen mekaanisen kärpäsen onnistunut lento raportoitiin laboratoriossa viime heinäkuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (23)
Ihme, että tätä ei ole vielä kukaan kommentoinut.
Itseäni jäi mietityttämään että onko joku sitten napannut talteen noita havaittuja sudenkorentoja, ja olisikohan niistä jossain lisää kuvia.
Pienet robotit kyllä tulevat luultavasti mullistamaan ainakin sodankäyntiä tulevaisuudessa.
Kiehtovaa, joskin hieman pelottavaa.
Pian kaikkea voidaan valvoa, lähes huomaamatta.
Pahimmat painajaisemme ovat sitten käyneet toteen. Toivotaan vain että suomen pakkaset saa nuo "ötökät" kuolemaan.
Niin, kun vielä saavat hieman pienennettyä ja parannettua teknologiaa, on vuorossa konesatiaiset. Sitten on tiedossa todella mehukkaita paljastuksia keltaisessa lehdistössä kautta maailman...
Parempi vaan kehitellä EMP-luokan sähköhyönteismaila moisten ötököiden hiljentämiseksi!