Saudit rakentavat 10 miljardin it-tutkimuskeskusta

Saudi-Arabia tunnetaan pyhiinvaellusmatkoista Mekkaan. Maa haluaa kuitenkin nykyaikaistaa itseään it-teollisuudella.
30.10.2007 06:59 Punaisenmeren rannalle on rakenteilla huippunykyaikainen it-tutkimuskeskus ja yliopisto. Kymmenen miljardin investoinnilla Saudi-Arabia tähtää siihen, ettei it-oppia tarvitsisi enää hakea muista maista.
King Abdullan mukaan nimetty tiede- ja tutkimusyliopisto Kaust on tarkoitus avata syksyllä 2009. Rakennuskompleksi nousee Punaisenmeren rannalle Rabighiin.
Saudi-Arabian hallitus on luvannut tukea hanketta kymmenellä miljardilla dollarilla ensi vuosikymmenen aikana.
- It on maamme kehityksen kulmakivi, Kaustin johtaja Nadhmi Al-Nasr totesi vnunetille.
Kaustiin tulee tiedekunnat sovelletulle matematiikalle, tietojenkäsittelytieteelle, luonnonvaroille, energiataloudelle, materiaalitekniikalle, ympäristötieteelle sekä biotieteille.
Yliopiston suunnittelussa avustavat it-alan asiantuntijat ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi Microsoftin, Yahoon ja Amazonin edustajat.
Oppilaspaikat ovat avoimina sekä miehille että naisille ja oppilaat valitaan saavutusten mukaan. Yliopiston kampukselle rakennetaan nopeat lanka- ja langattomat yhteydet.
- Tietokonevoimaa tulee riittävästi opiskelijoiden ja opettajien käyttöön. Kaustista tulee älykaupunki, tietojenkäsittelystä vastaava johtaja Majid Al-Ghaslan kertoi.
Kaust on osa Saudi-Arabian kansallista strategiaa, jolla pyritään kouluttamaan it-alan ammattilaisia omassa maassa. Tällä hetkellä heitä lähetetään Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja muihin maihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)
Siellä sitten surffailet netissä punaisen meren rannalla huippumodernissa yliopistossa ja ihmettelet, kun puolet maailman sivustoista on suljettu sisältönsä takia.
Saudeilla on oikeasti harkinnan paikka sensuurin ja tiedonhaun vapauden välillä.