Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena 20 kerrosta

Sony testaa seitsenkerroksista holografista levyä

Kuva: Matias Mäki

8.11.2007 07:01 Sonyn tutkijat ovat onnistuneet tallentamaan dataa seitsenkerroksiselle, holografiselle levylle. Levyn tallennnuskapasiteetti on moninkertainen verrattuna nykyisiin dvd-levyihin.

Tähän asti yhtiön tutkijat ovat pystyneet tallentamaan tietoa vain 4- ja 5-kerroksisille levyille. Lehtitietojen mukaan Sony tähtää 20-kerroksisen levyn kehittämiseen vuoteen 2010 mennessä. Tällöin tallennustila, viisisataa gigaa, olisi satakertainen verrattuna  nykyiseen dvd-levyyn.

Tutkijoiden haaste on siinä, että tallentava laser ei välttämättä pysty läpäisemään ylimpiä kerroksia eikä siten tallentamaan tietoa alimpiin kerroksiin. Kerrosten paksuus on noin 200 mikrometriä.

Sonyn tutkijat kertoivat, että he ovat ratkaisseet ongelmaa kahden lukupään avulla. Lukupäät on sijoitettu molemmin puolin levyä. Tutkijat uskovat, että teknologiaa voi kehittää edelleen siten, että on mahdollista rakentaa jopa 20-kerroksisia levyjä.

Laitteen prototyyppi käyttää tavallisia siniviolettilasereita, jotka on linssien avulla kohdistettu eri syvyyksille. Järjestelmässä on myös punainen laser, joka seuraa tallennus- ja lukuasentoja.

Kokeissa on käytetty kahdeksan sentin levyjä, jotka pyörivät 1050 kerroksen minuuttinopeudella. Sony kuitenkin uskoo, että teknologia toimii myös tavallisilla 12 sentin levyillä ja suuremmilla nopeuksilla, vnunet kertoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Sonyn tutkijat ovat onnistuneet tallentamaan dataa seitsenkerroksiselle, holografiselle levylle. Levyn tallennnuskapasiteetti on moninkertainen verrattuna nykyisiin dvd-levyihin.
Digitoday
Huono 0
Tein koulussa noin 10 vuotta sitten ryhmätyön siirrettävistä massamuisteista. Silloin niitä oli ties mitä. ZIP100 oli kova sana ja samaan aikaan myös a-drive kilpaili sen kanssa. Kaikkea en enään muista. Taisi silloin DVD olla kovasana ja CD-R teki tuloaan. Silloin DVD -mediat jaettiin kolmeen kokoluokkaan; yksikerros, kaksikerros ja kaksikerros kaksipuoleinen. No viimeistä ei ole vielä näkynyt. Silloin jo uumoiltiin että levylle voisi mahtua fysiikanlaikien mukaan enemmän dataa jos säteen aallonpituutta muutetaan. No sekin on toteutunut blueray levyillä. Toisaalta DiVX:n käyttö muuttui toiseen käyttöön.

Tehtävää tehdessä muistan lukeneeni C3D -levyistä. Jos silloin tajusin että siinä voisi olla tulevaisuutta. Silloin ei vielä selvinnyt montako kerrosta levyssä on ja onko levy cd ja dvd:n kaltainen. Kuitenkin se taidettiin todeta että kerroksia saadaan aallonpituutta muuttamalla. Taisi vielä olla niin että levyn paksuus ei olisi normaalia cd/dvd -levyä paksumpi. Joten C3D -levyt ovat ottaneet askeleen kohti todellisuutta vaikka käyttötapa on muuttunut hieman.
Harva H. Muisti
Huono 0
vuoteen 2010 mennessä.

Mihin sitten tarvitaan HD-DVD ja bluray levyjä, kun kerrotaan
että tulee jo 2010, parin vuoden kuluttua.

Jos olisi ostanut HD-DVD laitteiston turhaan menisi kun taas tulee uusi.
Bottikone
Huono 0
Näen aina punaista kun Sonyn wannabe-valloittajat keksivät jonkin uuden tallennustavan. Aivan suoraa rahanmenoa ku hommaa jonkin laitteen joka tukee vain Sonyn MuistiTikkua tai kuka esimerkiksi on nauttinut kotonaan SACD:n tuomasta äänimaailmasta.. Ja UVD:n flopista puhumattakaan..
Pro Standard
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.