Blu-rayn ja hd dvd:n yhdistävä hybridilevy hyllytettiin

Kuva: Matias Mäki
21.11.2007 12:06 Mediayhtiö Warner on hyllyttänyt kehittämänsä hd dvd- ja blu-ray -videolevyt yhdistävän total hd -hybridilevyN.
Warnerin tänä vuonna esittelemän total hd -levyn idea on yksinkertainen. Tallennetaan levyn toiselle puolelle elokuva blu-ray -muodossa ja toiselle puolelle vuorostaan hd dvd -muodossa. Levyn oli tarkoitus toimia siltana uuden sukupolven dvd-formaattisotien vastapuolien välillä.
High-def Digestin haastatteleman Warner home entertainmentin viestintäjohtaja Jim Noonanin mukaan total hd on tällä hetkellä hyllytetty.
- Olemme ainoa studio, joka tuottaa sisältöä sekä hd dvd- että blu-ray -muodoissa. Jos ottaisimme total hd:n käyttöön pelkästään omilla elokuvillamme, se ei ratkaisisi jälleenmyyjiemme ongelmia, vaan monimutkaistaisi tilannetta entisestään ja söisi hyllytilaa kaupoista.
Noonanin mukaan yhtiö ei toivo hybridilevystä varsinaista rahantekokonetta, vaan sen oli tarkoitus helpottaa ostajien epäilyksiä ja pelkoja hetken kuluttua yleisen standardin ulkopuolelle jäävien levyjen ja soittimien ostamisen suhteen. Levyyn ei liity mitään patentteja.
Noonan ei kuitenkaan pidä hybridilevyn käyttöönottoa edelleenkään mahdottomana, jos muutkin studiot päättävät jättäytyä seuraavan sukupolven dvd-formaattisodan ulkopuolelle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
Nyt meni faktat sekaisin. Sehän on Sonyn PS3 jossa tulee väkisin mukana tuo Bluray-asema.
Minäkin lataan HC-pätkät aina netistä. Lisäksi serkullani oli ADHD jo vuosia sitten ennen kuin ne tuli yleisemmin saataville.
Täysin samaa mieltä kanssasi. Kuinka hienoa oli laittaa Ameriikoista ostettu Shrej 3 HD DVD ruksiboksin asemaan painaa kaukosäätimestä playta. Ei tarvitse välittää regioneista. :)
BluRay suojauksille kiitoksia siittä, että Pirates of the caribbeani 3 ei toiminut soittimessani!
niin saataisiin kuluttajille yksi formaatti minkä kanssa tapella.
Hybridi on ihan positiivinen idea muuten mutta siitä haluaa tietty BluRayn pojjat ja HD DVDn tyttelit omat penninsä omiin taskuihin, eli levyille sitten tulisi lisää hintaa, ja tuskin kukaan molempia soittimia erikseen kotia ostaa ja kuitenkin jokainen sitten ostaa sen "oman" soittimen levyn, ei boonuksena "naapurin" levyä... eli tuo levy edelleenkään poista kilpailua... eikä varmaan kiinnosta ketään muutenkaan.