Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Löysi kuitenkin parannettavaa

Kansainvälinen paneeli kehuu Suomen it-tutkimusta

Tutkimusalan pitäisi valvoa aktiivisemmin etujaan, paneeli katsoo.
Kuva: Taloussanomat

22.11.2007 15:35 Suomalainen tietotekniikan tieteenala on terveellä pohjalla, ja alan julkaisutuotanto sekä kansainvälisyys ovat korkeatasoisia. Tutkimusalan pitäisi kuitenkin valvoa aktiivisemmin etujaan ja kehitellä houkuttelevia tutkijauria uusien työntekijöiden värväämiseksi.

Näin arvioi Suomen Akatemian kutsuma kansainvälinen asiantuntijapaneeli, joka selvitti tietotekniikan tieteenalaa Suomessa vuosina 2000-2006.

Paneelin mukaan tutkimusalan pitäisi valvoa aktiivisemmin etujaan, jotta tietotekniikan ala tulisi paremmin huomioiduksi uusissa arviointimenetelmissä. Lisäksi paneeli suosittelee julkaisustrategian muuttamista entistä vaikuttavammaksi.

Suosituksissa tartutaan myös alan ongelmiin henkilöstön ja uusien työntekijöiden värväyksessä, Suomen Akatemia kertoo. Lääkkeeksi tarjotaan selkeiden ja houkuttelevien tutkijaurien kehittämistä. Erityisesti kannustusta tarvitaan tutkijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja värväyksen lisäämiseksi heti tohtorintutkinnon suorittamisen jälkeen.

Asiantuntijapaneelin puheenjohtajana toimi professori Hans Gellersen Lancasterin yliopistosta Britanniasta, ja jäseninä toimivat muun muassa professorit Lars Birkedal Kööpenhaminan yliopistosta Tanskasta, Tatsuo Nakajima Wasedan yliopistosta Japanista, Enrico Nardelli Rooman Tor Vergata -yliopistosta Italiasta ja Naftali Tishby Jerusalemin Heprealaisesta yliopistosta Israelista.

Suomalaisia tietotekniikan tutkijoita paneeli pitää hyvin verkottuneina kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, mutta EU:n puiteohjelmia tulisi silti hyödyntää nykyistä paremmin. Tutkimusyksiköillä on vahvoja teollisuuskytkentöjä, mutta paneeli suosittelee silti yliopistoja olemaan ennakoivampia kaupallisesti hyödynnettävien tutkimustulosten suhteen.

35 tutkimusyksikköön lähetettiin itsearviointilomakkeet ja paneeli haastatteli 28 näistä yksiköistä. Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila esitti äskettäin, että tietotekniikan tutkimuksen alusrakennetta voitaisiin vahvistaa valtionyhtiöiden osakkeiden myyntituloilla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.