Google laajentaa energiabisnekseen
27.11.2007 18:33 Hakukoneyhtiö Google uskoo oppineensa palvelinfarmien suunnittelusta kuinka energiaa voidaan säästää. Se on päättänyt ryhtyä kehittämään uusiutuvia energialähteitä. Hankkeen nimi, 'RE less than C' viittaa yhtiön tavoitteeseen saada markkinoille hiilivoimalla tuotettua sähköä halvempaa energiaa.
Aluksi yhtiö keskittyy aurinkolämpöenergian, tuulivoiman, maalämpöjärjestelmien ja muiden läpimurtonsa kynnyksellä olevien energiamuotojen kehittämiseen.
Ensi vuoden aikana Google aikoo käyttää kymmeniä miljoonia dollareita tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Yhtiö on myös investoimassa satoja miljoonia potentiaalisiin energiaprojekteihin. Hankkeellaan Google haluaa nopeuttaa uusiutuvien energialähteiden maailmanlaajuista käyttöönottoa.
- Laajojen, energiaintensiivisten laitosten suunnittelusta olemme saaneet asiantuntemusta, Larry Page sanoo lehdistötiedotteessa.
- Haluamme käyttää samaa luovuutta ja kekseliäisyyttä ratkaisemaan hiiltä halvemman uusiutuvan sähköenergian maailmanlaajuisesti merkittävän tuotannon haasteen.
Jos Google onnistuu hankkeessa maailmalla on mahdollisuus tyydyttää merkittävä osa sähkön tarpeestaan uusiutuvista lähteistä ja vähentää samalla hiilipäästöjä, arvioi Page, joka on toinen Googlen perustajista.
- Tietenkin odotamme, että tämä on samalla meille kannattavaa liiketoimintaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin
11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi















Kommentit (12)
oh
Tarjoamalla palveluita, jotka ovat välttämättömiä*, aina on ostajia.
Internet mainostus ohjelma - nykyään melkein pakollinen, suht. halpa normaaliin lehden millimetri hinnastoon verrattuna, siis pakollista yrityksille.
Hakukone - tietämättömyys aiheuttaa pelkoa, google tarjoaa ratkaisun
Email - paljon tilaa ilmaiseksi? liian hyvää ollakseen totta, tai niin yksinkertaista. Älä unohda, että google seuloo postilokerosi häijyjen viestien varalta, kiitos google!
Keskustelu - ihminen on laumaeläin, siis tarve kuulua yhteisöön.
Puhelin - nykyään melkein välttämätön kapine
Energia - nykyään välttämätöntä
On niitä Googelin toimialoja varmaan muitakin, mutta tässä joitain. Jotkut saattaa ajatella, että jotkut perustelut ovat aika kaukaa haettuja, mutta antaa ajatella. Yhtä negatiivisesti suhtaudun GEn pankki hommiin ym. muihin suuryritysten eri aloille levittäytymisiin.
*liian tarpeellisia, että niitä ilman voisi elää useimmat..
Ja mutisijoille, katsokaapa jollakin ohjelmalla, vaikkapa tcpview illä, millaisia yhteyksiä selaimella on aika jatkuvasti. Yhteys googleen... vaikka hakupalkkia ei käyttäisi.
Ite googletan koko ajan, googleta sinäkin;)!
Ja mutisijoille, katsokaapa jollakin ohjelmalla, vaikkapa tcpview illä, millaisia yhteyksiä selaimella on aika jatkuvasti. Yhteys googleen... vaikka hakupalkkia ei käyttäisi.
No pakkokos se toolbar on asentaa? Saa sen Mozillan (tai minkä tahansa muun selaimen) ilmankin. Ja kyllä joka hakulafkan selaintoolbar juttelee minkä selaimen kautta tahansa toolbarin tuottajataholle. Ja tämä mainitaan ihan selvästi mm. Googlen TOSissa/Privacy Policyssa, jonka varmaan luit asentaessasi toolbarin?
Eli kannattaa vedota siihen vanhanaikaiseen ahneuteen - se ainakin on ennalta arvattavaa. Jos aurinko- ja tuulisähkö onkin halvempaa kuin hiili ja kaiken lisäksi yrityksen itsensä tuotettavissa omaan käyttöönsä, niin epäilen että markkinoilla tulee vipinää ja nopeasti. Money talks...
Jos sinä vain jaksaisit sinne Tools->Optionsiin ja laittaisit sen Safe Browsingin pois, joka sinne sb.google.com:iin soittelee. Jos jotain kannattaa turvallisuuden kannalta sniffata, niin sitä epämääräistä "päivitysliikennettä", jota Windows Update tuottaa. Siinä se järjestelmän tietovuotoaukko ulospäin löytyy samoin kuin reikä sisään.
http://64.233.179.110/blog_resources/PSU_white_paper.pdf
No pistä automaattipäivitykset kokonaan pois, niin ei ota yhteyksiä. Tarkista vaikka snifferillä.
Jos haluaa päivityksien tulevan koneelle, niin ei ne taivaasta härmisty koneeseen. Jos taas ei halua niin siitä vaan vipu toiseen asentoon.