Ojanperä ennustaa hd-videota kännyköihin

Tero Ojanperän mukaan hd-video tulee matkapuhelimiin muutamassa vuodessa.
10.12.2007 11:36 Kännykkäkameroilla voidaan kuvata muutaman vuoden päästä korkealaatuista high definition –videota, sanoo Nokian teknologiajohtaja Tero Ojanperä.
– Se on tulossa. Teknisesti se on valmista parin vuoden päästä. Se tulee muutaman vuoden kuluttua, Tero Ojanperä sanoi Amsterdamissa viime viikolla, Reuters uutisoi.
8–10 prosenttia matkapuhelimista voisi olla varustettuja hd-videokameroilla vuonna 2010–2011, arvioi Gartnerin analyytikko Alan Brown.
Ben Wood, CCS Insight -markkinatutkimusyhtiön johtaja ja tunnettu mobiilialan analyytikko, huomauttaa, että kännykkävalmistajilla on useita teknisiä haasteita ennen hd-videon yleistymistä. Video rasittaa muutenkin sähkösyöppöjen puhelinten akkua ja videokameran tarkkuuden lisääminen vaikuttaa still-kameran laatuun.
Siinä vaiheessa kun Nokia ja muut puhelinvalmistajat sulauttavat laadukkaita videokameroita puhelimiin, videokameroiden valmistajat joutuvat kärsimään samaan tapaan kuin kamerakännykät ovat syöneet markkinoita varsinaisilta kamerayhtiöiltä, Reuters arvelee.
Amerikkalainen siruvalmistaja Broadcom kertoi viime viikolla aloittaneensa uusien, yhden sirun videokoodereitten rajoitetut toimitukset. Niiden avulla hd-videokamereat voidaan toteuttaa myös matkapuhelimiin. Myös kilpaileva Texas Instruments on kertonut, että sillä on valmiina vastaavan sirun prototyyppi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (11)
Pienten videokameroiden ja pokkareiden markkinat kännykamera syö. Kuten digijärkkäreissä on nähty, markkinat kasvaa myös yläpäästä.
HD-videossa kännykässä ei ole järkeä muuten kuin markkinointimielesssä. Rajallisen muistin takiakin kuva joudutaan pakkaamaan tiukasti ja hd-videon lähettäminen langattomasti on täysin teoreettinen ominaisuus.
Laatua on vaan niin helppo mitata jollain numerolla.
Upeaa! Kamerakännyköissä on pian 12 megapikselin kamerat ja HDTV-tason videokamera.
Valitettavasti Nokia ei ole vieläkään onnistunut jalostamaan ihmisrotua jonka silmän erottelukyky pystyisi tihrustamaan kännykän max. 2'' näytöltä juurikaan VGA-kuvaa parempaa resoluutiota.
Ehkä Nokia liittää jatkossa kännykkään myös stereomikroskoopin jolla pikeselit erottuvat paljaalla silmälläkin.
Jep. Ja viis vuotta sitten ei osattukkaan kuvitella että matkapuhelimesta tulisikin kotipuhelin jonka kanssa ei voi mennä pihanperää pidemmäll ja jossa on niin paljon kaikkea muuta kuin puhelinta.
Koska saadaan kännykkään integroitu mönkijä? Olen aina halunut mönkiä ja puhua tht'aikaa.