Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteistyötä teollisuuden kanssa

Huippututkijat kiinnostuivat TKK:n ohjelmistolaboratoriosta

11.12.2007 12:19 (päivitetty 12:40) Tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyö vauhdittaa merkittävästi ohjelmistoalaa Suomessa. Myös kansainväliset huippututkijat kiinnostuneita TKK:n Software Business Laboratoryn mallista

Teknillisen korkeakoulun mukaan sen Software Business Laboratory (SBL) on jo viiden vuoden ajan menestyksekkäästi edesauttanut ohjelmistoteollisuuden liiketoimintaosaamisen kehittymistä, yritysten kasvua ja kansainvälistymisedellytyksiä.

- Kehittämäämme toimintamallia voisi soveltaa myös muissa vastaavissa kehitysyksiköissä. Yhdistämme teknisen ja kaupallisen tutkimuksen sekä asiantuntemuksen kansainväliseen yhteistyöhön. Vahva sidos teollisuuteen takaa toimintamme käytännönläheisyyden ja tutkimuksen sovellettavuuden, SBL:n johtaja professori Jyrki Kontio sanoo.

Kansainvälisesti arvostettu emeritusprofessori ja Software Ecosystem -kirjan kirjoittanut David G. Messerschmitt Berkeleyn yliopistosta Kaliforniasta on toiminut ja toimii SBL:n vierailevana professorina vuosina 2007-2009. Hänen mukaansa työskentely TKK:n SBL:ssä on auttanut löytämään uusia tuottoisia tapoja yhdistää teknologiaa ja liiketoimintaosaamista.

- Ohjelmistoliiketoiminta vain vahvistaa asemaansa, kun yhteiskunta siirtyy kohti palvelutaloutta. Nähtävissä on, että tulevaisuudessa monen yrityksen liiketoiminta keskittyy yhä enemmän nimenomaan ohjelmistoihin, Messerschmitt arvioi.

Maailman arvostetuimman teknillisen korkeakoulun, Massachusetts Institute of Technologyn professori Michael Cusumano ilmaisi hiljattain kiinnostuksensa perustaa SBL:n kaltainen laboratorio myös MIT:n Sloan Schooliin Yhdysvaltoihin.

Software Business Laboratory on saanut sekä kotimaista että kansainvälistä huomiota yli 80 akateemisesta julkaisustaan ja useista osallistumisistaan alan keskeisiin vaikuttajatapahtumiin key note -puheenvuoroilla ja panelisteina. SBL on tuottanut myös merkittävää tietoa kotimaisen ohjelmistoalan liiketoiminnan kehityksestä vuotuisella Oskari-ohjelmistotoimialakartoituksella.

- Työmme on yhteistyöintensiivistä ja näkyvää, ja tehtävämme on jalkauttaa tutkimustuloksia nopeasti liike-elämän hyödyksi. Ohjelmistoyrityksille suunnatun kolmivuotisen Frisbee-projektin aikana järjestimme seitsemän seminaaria ja kolme työpajaa, joihin osallistui lähes 30 alan kasvuyritystä. Syksyn aikana käynnistimme alaa palvelevat Vergo- ja Vaspo-projektit sekä usean merkittävän alan toimijan kanssa yhteisesti toteutettavan Kasvufoorumi08-hankkeen, Kontio korostaa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyö vauhdittaa merkittävästi ohjelmistoalaa Suomessa. Myös kansainväliset huippututkijat kiinnostuneita TKK:n Software Business Laboratoryn mallista
Digitoday
Huono 0
Ja mikähän tässä oli uutinen ja pihvi? Juttu on ihan diibadaabaa ja huonosti naamioitua mainosta. Pientä rajaa spekulatiivisten hännännostojen julkaisuun, kiitos!
Medianeuvos
Huono 0
joo, ihan kiva mut mikäköhän toi kuvassa näkyvä applikaatio on? jos joku tietää...
t.ukari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.