Nebula vie ip-osoitteistot uuteen aikaan
11.12.2007 09:07 Nebula ilmoittaa, että yhtiö tarjoaa nyt adsl-asiakkailleen mahdollisuuden ottaa käyttöön IPv6-osoiteavaruus.
IPv6 on perinteisen ip-osoitteiston korvaava järjestelmä, joka tuo internetiin kytkettävien laitteiden käyttöön moninkertaisen määrän osoitteita entiseen IPv4-tekniikkaan verrattuna.
IPv4-osoitteiston maailmanlaajuinen käyttöaste nousee jatkuvasti ja ennemmin tai myöhemmin osoitteita ei enää riitä jaettavaksi.
- Nebula on aiemminkin tuonut asiakkaidensa käyttöön uudet tekniikat ensimmäisten joukossa, muiden muassa Annex M- sekä VDSL2-yhteydet. Nyt haluamme antaa käyttäjillemme mahdollisuuden hyödyntää internetin uutta IPv6-osoitteistoa ja näin olla omalta osaltamme edistämässä tekniikan
käyttöönottoa, kertoo Nebula Oy:n tekninen johtaja Rauli Arjatsalo.
Tällä hetkellä internetissä ei vielä ole merkittävästi palveluja, jotka toimisivat IPv6-tekniikalla, mutta palvelujen määrä kasvaa jatkuvasti. Nebula on myös ottanut tekniikan käyttöön osassa web-palvelujaan.
Nebulan mukaan palvelu on saatavilla veloituksetta kaikkiin yhtiön oman runkoverkon alueella tarjottuihin NebulaZone Advanced -liittymiin. Näissä liittymissä on ominaisuutena myös kiinteä IPv4-osoite.
IPv6-osoiteavaruus riittää varmasti tehokäyttäjällekin, sillä jokaiselle käyttäjälle annetaan oma 64-bittinen IPv6-verkko.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (14)
Paljonkohan nebulalle jakoivat moisia osoitteita käyttöönsä, muistan jossakin nähneeni uutisen, että soneralle jaettiin käyttöön vielä reippaampi avaruus.
lainaus sektorin uutisista:
IPv6-osoitehakemuksensa ajoissa jättänyt TeliaSonera on saanut osoitteita jakavalta RIPE NCC -järjestöltä toistaiseksi suurimman määrän IPv6-osoitteita. TeliaSoneralle jaettu osoiteavaruus on ns. /20-blokki, mikä vastaa 17 000 miljardia (17 000 000 000 000) asiakkaille jaettavissa olevaa aliverkkoa. Kullakin aliverkolla on enemmän yksittäisiä osoitteita kuin tällä hetkellä on olemassa koko IPv4-Internetissä.
rupee menee kyl oman ymmärryksen yli kun rupee laskeskelemaan.
Syy tähän tuhlailuun on se, että osoitteet konfiguroidaan normaalisti automaattisesti siten, että verkkokortin 48-bittinen MAC-osoite lavennetaan 64:een bittiin ja tämä muodostaa alemman puoliskon IPv6-osoittesta.
IPv6-verkkoon liittyminen onnistuu myös vaikka oma palveluntarjoaja ei suoraa IPv6-tukea tarjoakaan, ns. tunnelin kautta. Tällöin kahden IPv4-koneen välille muodostetaan yhteys, jossa IPv4-paketit sisältävät hyötykuormana IPv6-paketteja. Näin saadaan yhdistettyä kaksi IPv6-saareketta toisiinsa. Tällaista palvelua tarjoaa mm. sixxs.net, ihan ilmaiseksi, ja heidän kautta saa käyttöönsä /48-avaruuden, eli 80 bittiä omaan käyttöön. Tästä riittää osoitteita n. 65000 koneelle (80-64 = 16 bittiä).
Noh ehkä se joskus tulee myös hyötykäyttöön...