Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Navigaatiojärjestelmä kattaa maailman vuonna 2009

Venäjä laukaisi kolme satelliittia gps-järjestelmäänsä varten

27.12.2007 07:15 Venäjä lähetti joulupäivänä avaruuteen kolme viimeistä satelliittia, jotka se tarvitsee omaa gps-järjstelmäänsä varten.

Tällä hetkellä sotilasjohtoinen Glonass (Global Navigation Satellite System) -paikannusjärjestelmä kattaa suurimman osan Venäjää. Järjestelmän on tarkoitus kattaa koko maailma vuonna 2009, kun kaikki 24 navigaatiosatelliittia ovat toiminnassa.

Uutistoimisto RIA ilmoitti satelliittilaukaisun tapahtuneen joulupäivänä iltayhdeksän jälkeen Suomen aikaa. Satelliitit irtautuivat kantoraketista muutamaa tuntia myöhemmin.

Glonass- paikannusjärjestelmän kehittäminen alkoi Neuvostoliiton aikana 70-luvun puolivälissä. Venäjän talouden ongelmat 90-luvulla lykkäsivät hanketta. Presidentti Vladimir Putin järjesti myöhemmin lisärahoitusta valtion budjetista.

Järjestelmää käytettäneen pääasiassa Yhdysvaltain gps-järjestelmän yhteydessä, Reuters kertoo.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Venäjä lähetti joulupäivänä avaruuteen kolme viimeistä satelliittia, jotka se tarvitsee omaa gps-järjstelmäänsä varten.
Digitoday
Huono 1
Nyt vähän tarkkuutta termeihin. Ei ne mitään omaa GPS:äänsä tee vaan GLONASS on järjestelmän nimi. Otsikkoa voisi tuolta osin korjata esim muotoon "...satelliittinavigointijärjestelmäänsä varten".
prkl
Huono 1
Venäjällä ei ole mitään GPS-järjestelmää, vaan GLONASS. Opetelkaa termit!
Hifisti
Huono 1
... ja euroopalla sitten Galileo.
Hifisti
Huono 1
Samaan aikaan EU kompuroi Galileon kanssa. Rahoitusta ei muka meinannut löytyä, vaikka kyse on kuitenkin EU-mittapuulla kahvirahoista. Jos Strassburgin ja Brysselin välillä ajelu lopetettaisiin, olisi Galileo niillä rahoilla jo ilmassa. EU on edelleen poliittinen kääpiö ja turvallisuuspoliittinen nuppineula.
Jukka
Huono 0
Yleisesti voidaan puhua GNSS:stä (Global Navigation Satellite System). Tämä siis kattaa kaikki nykyiset ja tulevat järjestelmät. http://en.wikipedia.org/wiki/Satellite_navigation_system
GNSS
Huono 1
Jo on aikakin laittaa Venäjän omat paikannussputnikit taivaalle, kun sikäläiset sotakoneet eksyilevät jatkuvasti Suomenkin ilmatilaan, viimeksi toissapäivänä.

Samoihin aikoihin Nato-maa Tanskan ilmatilaan eivät venäläiset pommikoneet sentään uskaltautuneet, sillä ne olisi kai ammuttu alas.
Sokea pilotti
Huono 1
Muutama kilometri lentsikalle sinne tänne ei tunnu missään...
Realiteetit kehiin. Ei kavereitten vierailuista niin lukua pidetä...Kivahan se on kun käyvät kylässä...
Suomeen mahtuu koneita
Huono 0
Etä oikein kolmen satelliitin paikannusta. Ei ihme että eksyvät Suomenkin ilmatilaan. Onneksi pommikoneiden luukut ovat vielä toistaiseksi pysyneet kiinni.
Sahti-Vaari
Huono 1
Eipä tuo Natokaan varmaan kovin paljon sotilaalista reagointia nopeuta. Tulihan tässä taannoin ilmi, että Venäläinen pommikone lensi USA:n halki kantaen mukanaan taktisia ydinkärkiä :D USA ei reagoinut siihen mitenkään.
.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.