Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteistyösopimuksien avulla

Tekes avaa lisää ovia suomalaistutkijoille Piilaaksossa

Kuva: Janne Yläjoki

16.1.2008 09:07 Tekes tiivistää yhteistyötään Kalifornian yliopistoon kuuluvien huippuluokan tutkimuskeskusten CITRISin ja ICSIn kanssa. Kumppanuus madaltaa Tekesin mukaan suomalaisten tutkijoiden ja tutkimusryhmien kynnystä päästä yhteistyöhön amerikkalaisten kärkitason tutkijoiden kanssa poikkitieteellisellä kentällä.

Tekes on jo pitkään tehnyt Piilaaksossa tiivistä yhteistyötä Berkeleyn kampuksen kanssa. Siellä sillä on ollut kumppanuussopimus International Computer Science Instituten (ICSI) kanssa.

Kumppanuus Kalifornian yliopiston kanssa on laajentunut entistä monitieteisempään suuntaan, kun Tekes aloitti kaksi vuotta sitten yhteistyön yhteiskunnallisten ongelmien teknologisia ratkaisuja etsivän CITRIS-tutkimusohjelman kanssa. Tekes on nyt päättänyt jatkaa yhteistyötä molempien tutkimuskeskusten kanssa kolmella vuodella.

- Puitesopimukset auttavat suomalaisia tutkimuslaitoksia ja yrityksiä tekemään yhteistyötä huippuluokan kumppaneiden kanssa. Tekesin ja Kalifornian yliopiston puitesopimukset helpottavat myös käytännön asioissa, kuten sovittaessa aineettomien oikeuksien omistussuhteista, kertoo Tekesin teknologiajohtaja Eero Silvennoinen.

Tekesin ja Kalifornian yliopiston väliseen sopimukseen ei kuulu omaa rahoitusbudjettia.

Sopimuksen kautta USA:han hakeutuvat suomalaistutkijat ja -tutkimusryhmät voivat hakea projekteilleen rahoitusta normaaliin tapaan Tekesistä ja muista lähteistä.

Tekesin ohjelmien ja erillisten hankkeiden lisäksi myös esimerkiksi perusteilla olevat strategisen huippuosaamisen keskittymät tarjoavat hyvät puitteet yhteistyölle.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Tekes tiivistää yhteistyötään Kalifornian yliopistoon kuuluvien huippuluokan tutkimuskeskusten CITRISin ja ICSIn kanssa. Kumppanuus madaltaa Tekesin mukaan suomalaisten tutkijoiden ja tutkimusryhmien kynnystä päästä yhteistyöhön amerikkalaisten kärkitason tutkijoiden kanssa poikkitieteellisellä kentällä.
Digitoday
Huono 0
Voi voi Tekes rahoittaa jo piilaaksossa Suomalaisten veronmaksajien rahoilla ja millä riskillä?
Veronmaksaja
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.