Virus esiin painetulla älykkyydellä

Kuva: Outi Järvinen/Taloussanomat
29.1.2008 16:52 VTT ja Kalifornian yliopisto (UC Berkeley) kypsyttelevät uusia apuja esimerkiksi virusten ja ympäristömyrkkyjen analysointiin.
VTT kertoo yhteishankkeesta Kalifornian yliopiston kanssa. Hanke tähtää edullisen diagnostiikkateknologian kehittämiseen, ja tavoitteena on siirtää lasi- tai piipinnoille valmistettuja mikrosiruja laitteisiin, jotka soveltuvat rullalta-rullalle-painatustekniikan ansiosta massatuotantoon.
Viime kädessä tavoitteena on siis ympätä painettua älykkyyttä analyysilaitteiden massatuotantoon, ja tutkimus liittyykin VTT:n painetun älykkyyden tutkimuskokonaisuuteen.
Tutkijoiden haasteena on kehittää monikerrospainoteknologiaa materiaaleilla, jotka mahdollistavat 30-50 mikrometrin tarkkuuden sekä sopivat biologisten näytteiden analyysiin.
VTT:n tutkimusryhmä Suomessa tuottaa ja yhdistää eri komponentit, jotka testataan Berkeleyssä ja valmistetaan lopuksi VTT:llä. Hankkeessa on mukana kymmenen suomalaisyritystä, ja lopputuloksena odotetaan uutta teknologiaa ja tuotantoprosesseja suomalaiselle teollisuudelle, VTT kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













