Kehitteillä energiaa tuottavia vaatteita
15.2.2008 09:04 Yhdysvaltalaiset Georgia Institute of Technologyn tiedemiehet ovat kehittäneet mikrokuitukankaan, joka tuottaa sähköä. Kangas tuottaa tarpeeksi virtaa jopa kännykän akun lataamiseen.
Tutkimuksen johtaja, Zhong Lin Wang, sanoi lausunnossaan kuitupohjaisen nanogeneraattorin olevan yksinkertainen ja taloudellinen tapa kerätä energiaa fyysisestä liikkeestä.
Jos kuidusta tehtäisiin paita, saataisiin sähköä tuotettua paidan käyttäjän tai jopa tuulen vireen aiheuttamasta liikkeestä.
Nanogeneraattori käyttää hyödyksi kankaaseen liitettyjen sinkkioksidista tehtyjen nanojohtimien puolijohdeominaisuuksia. Nanojohtimet ovat tuhat kertaa ihmisen hiusta pienempiä johtimia.
Johtimista muodostetaan pareittain mikroskooppisen pieniä harjamaisia rakenteita. Ideana on se, että toinen johtimista muutetaan elektrodiksi päällystämällä se esimerkiksi kullalla.
Johtimien taipuessa niissä syntyy sähköinen ilmiö ja niiden hangatessa toisiinsa ihmisen liikkuessa, muuttavat johtimet mekaanisen liikkeen sähköksi.
Wangin mukaan heidän tutkimusryhmänsä on toistaiseksi vasta demonstroinut ilmiön
periaatteen ja tuottanut pienen prototyypin.
Wang arvioi että tämän hetkisellä kankaalla he pystyvät tuottamaan tehoa 80 milliwattia neliömetriä kohti. Hänen mukaansa tämä määrä riittää juuri pienen iPodin käyttämiseen tai kännykän akun lataamiseen.
Tuotteen kaupallistamiselle on vielä ainakin yksi merkittävä este. Sinkkioksidi näet hajoaa kastuessaan. Wangin tutkijaryhmä on kuitenkin parhaillaan kehittämässä päällystettä, joka suojaisi kankaan kuituja esimerkiksi pesun aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (9)
Tuulipuvuttomat= ei sähköä.
http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1239265
Tuolta voi lukea. Niin mitä hemmetin virkaa on tollasella keksinnöllä enään. Noistakin rakennetaan pienempiä ym. vielä. Sama akkutekniikka käy kaikeen.
Mutta mikä mahtaa olla hinta tuon kokoiselle nano-teknologia latteelle?