Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ampumisessa käytettiin ohjuspuolustusjärjestelmän tekniikkaa

Pentagon: satelliitti-isku kertaluontoinen poikkeustapaus

Kuva: U.S. Navy

21.2.2008 14:55 Pentagon antoi juuri lisätietoa ilmeisen onnistuneesta satelliitin alasampumisesta aikaisin aamulla Suomen aikaa. Operaatiossa käytettiin USA:n kiisteltyä ohjuspuolustusjärjestelmän tekniikkaa, mutta rajoitetusti, Pentagon vakuuttaa.

Kenraali ja vice chairman of the Joint Chiefs of Staff James Cartwright kertoi, että operaatiossa hyödynnettiin ohjuspuolustusjärjestelmän sensoriteknologiaa. Käytetty ohjus oli standardi, joskin ohjelmistomuutoksia vaadittiin.

Kyseessä oli kuitenkin kertaluontoinen ja teknisesti hyvin vaikea hanke, Cartwright vakuutti lehdistölle. Sen toteuttaminen vaati itse asiassa väliaikaisia muutoksia poispäin ohjuspuolustusjärjestelmästä, hän huomautti.

Cartwright korosti edelleen, että ohjuksella haluttiin tuhota maata lähestyvän satelliitin bensatankki. Hän on melko varma, että tässä onnistuttiin, mutta lopullista varmistusta odotellaan.

Moni merkki viittaa onnistumiseen: ohjuksessa ei ollut räjähdettä, vaan osuman voima perustui kineettiseen energiaan. Silti lopputuloksena havaittiin tulipallo. Lisäksi osuma synnytti höyrypilven, jonka epäillään juontuvan satelliitin polttoaineesta.

Pentagonilla ei ole vielä tietoa yhdestäkään maahan asti yltäneestä satelliitin kappaleesta. Tutkaseurannassa ei ole havaittu jalkapalloa isompia kappaleita, ja ainakin valtaosan niistä pitäisi palaa ilmakehässä.

James Cartwright vakuutti, että operaatiota varten tehdyt teknologiset muutokset eivät tule Yhdysvaltain asevoimien standardikäyttöön.

Moni on kuitenkin epäillyt asian laitaa. Lisäksi Venäjä ja Kiina olivat ilmaisseet huolensa operaatiosta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.