Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
ESA laukaisi ATV:n kohti avaruusasemaa

Automaattinen rahtialus ampaisi avaruuteen

ATV:tä kantava Ariane 5 laukaistiin Kouroun avaruuskeskuksesta sunnuntaina 6.03 Suomen aikaa.
Kuva: ESA/Nasa TV

9.3.2008 06:29 Jules Verneksi ristitty automaattinen rahtialus laukaistiin aamulla kello 6.03 Suomen aikaa kohti kansainvälistä avaruusasemaa Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guyanasta.

Euroopan Avaruusjärjestö ESAn ensi kertaa laukaisema ATV (Automated Transfer Vehicle) on uudenlainen rahtia kuljettava miehittämätön avaruusalus, joka kuljettaa noin seitsemän tonnia varaosia, ruokaa, ilmaa, vettä ja polttoainetta kansainväliselle ISS-avaruusasemalle, Nasa kertoo. Mukana on myös omaisten lahjoja aseman miehistölle. 

Kaikkiaan 20-tonninen ATV on raskain Ariane 5- raketin koskaan kantama rahti. ATV sisältää korkean tarkkuuden navigaatiojärjestelmän, joka ohjaa aluksen avaruusasemalle. Telakointi tapahtuu automaattisesti, mutta tarkassa ihmisvalvonnassa, ja tapahtumiin puututaan heti, mikäli jokin näyttäisi menevän pieleen.

ATV jää kuitenkin ensiksi avaruusasemaa alemmalle kiertoradalle odottelemaan, että Floridasta ensi tiistaina laukaistavaksi aiottu sukkula Endeavour ennättää miehistöineen hoitaa vaativan rakennustehtävänsä asemalla.

ATV myös läpikäy viikkoja kestävän järjestelmien tarkistuksen, mukaan lukien 'pakotestin', jolla varmistetaan aluksen tietokoneiden kriittisten ohjelmistojen kyky estää törmäys ISS:n kanssa, jos kohtaamisjärjestelmät pettävät.

Rahtialuksen on määrä saapua ISS:lle aikaisin huhtikuussa. Se pysyy siellä elokuuhun asti ja antaa myös moottoreillaan tarvittavaa potkua avaruusasemalle. ATV:t ovat kertakäyttöisiä, ja Jules Verne palaa lopulta ilmakehässä lähdettyään asemalta.

ESAn sivuilla voi katsella simulaation siitä, mitä ISS:n väki sekä eri maanpäällisten kontrollikeskusten valvojat näkevät ATV:n telakoituessa.

Päävastuun hankkeesta kantaa ilmailu- ja puolustusalan yritys EADS. Suomi ei osallistu hankkeeseen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.