Mikrosiruun perustuva pikatesti tunnistaa viruksia

Mobidiagin mukaan Prove-it Herpes -mikrosirutestin avulla saadaan huomattavia kustannussäästöjä terveydenhuoltoon.
12.3.2008 10:16 Suomalainen bioteknologiayritys Mobidiag julkistanut markkinoiden ensimmäisen mikrosiruun perustuvan pikatestin erityyppisten herpesvirusten tunnistamiseen.
Herpesvirukset aiheuttavat tavanomaisten sairauksien, kuten huuliherpeksen ja vesirokon lisäksi vaikeita keskushermostoinfektioita, joihin sairastuu Suomessa vuosittain 150 - 300 ihmistä. Hoitamattomana kuolleisuus esimerkiksi aivokalvon-, aivo- ja selkäydintulehduksiin on jopa yli 50 prosenttia.
Parantumisen todennäköisyys kasvaa huomattavasti, mikäli taudinaiheuttaja havaitaan aikaisessa vaiheessa, ja tehokas lääkehoito aloitetaan nopeasti. Herpesvirusten tunnistaminen on nykyisillä menetelmillä hidasta, minkä vuoksi lääkitys aloitetaan virusepäilyissä yleensä varotoimenpiteenä.
- Uskomme, että mikrosirutestit yleistyvät nopeasti kliinisessä diagnostiikassa niiden helppokäyttöisyyden, nopeuden ja tulosten luotettavuuden ansiosta. Tulevaisuudessa lääkärin vastaanotolla pystytään hetkessä määrittämään lukemattomia eri virus- ja bakteeriperäisiä sairauksia, mikä tarkoittaa huimia säästöjä terveydenhuollossa Mobidiagin toimitusjohtaja Jaakko Pellosniemi arvioi.
Uuden mikrosiruun pohjautuvan testin tekeminen kestää alle kolme tuntia, ja sen avulla voidaan tutkia yhtaikaa kahdeksaa eri virusta. Nopea diagnoosi parantaa toipumisennustetta vaikeista keskushermostoinfektioista. Testi on aluksi suunnattu tutkimuskäyttöön, ja myöhemmin tämän vuoden aikana
sille haetaan eurooppalainen hyväksyntä diagnostiikkakäyttöön.
- Testin markkinapotentiaali on valtava, sillä pelkästään Euroopassa käytetään herpesvirusten testaamiseen vuosittain yli 100 miljoonaa euroa, Pellosniemi sanoo.
Vuonna 2001 perustettu Mobidiag kehittää 20 työntekijän voimin diagnostisia pikatestejä sairaalalaboratorioille. Nyt julkistettu testi on kehitetty yhteistyössä Helsingin ja Uudenmaan
sairaanhoitopiirin, Licentian sekä Helsingin Yliopiston kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











