Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensi vuonna kliinisiin testeihin

Keinokäsiin halutaan lisää tarkkuutta ja aisteja

22.3.2008 07:19 Uudenlainen käsiproteesi on aiempaa ketterämpi, välittää tuntoaistimukset käyttäjälle ja on ohjattavissa normaalin käden tavoin.

Yli 30 tutkimuslaitoksen kansainvälisen yhteishankkeen tavoitteena on saada uuden sukupolven keinokädet kliinisiin testeihin jo ensi vuonna. Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio DARPA:n rahoittaman hankkeet tavoitteet ovat korkealla: konekäden tulisi olla aiempaa tarkempi, hellävaraisempi, helpommin ohjattavissa ja välittää tuntoaistimuksia.

Aiemmin proteeseja on ohjattu opettelemalla uudenlaisia liikkeitä, mutta nyt tutkijoiden on onnistunut pelastaa amputoidun raajan hermot ja kiinnittää ne ihmisen rintakehän lihaksiin. Kun ihminen ajattelee liikuttavansa kättä, reagoivat rintalihakset hermosignaaliin, jonka proteesin sensorit sitten huomaavat ja liikuttavat kättä asianmukaisesti.

Viime vuonna valmistuneessa ensimmäisen asteen prototyypissä oli kahdeksan niveltä, mutta toisen sukupolven laitteessa niitä on jo 25. Uudessa proteesissa on 100 sensoria, jotka välittävät konekäden tuntemukset sen kantajalle: missä asennossa käsi on, miltä kosketettavan esineen pinta tuntuu, kuinka kovaa käsi puristaa sitä ja kuinka lämmin esine on.

Lue myösA “Manhattan Project” for the Next Generation of Bionic Arms
Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Uudenlainen käsiproteesi on aiempaa ketterämpi, välittää tuntoaistimukset käyttäjälle ja on ohjattavissa normaalin käden tavoin.
Digitoday
Huono 0
Kiitos Irakin sodan testimateriaalia riittää amerikassa riittävästi.
Laden
Huono 0
Niinpä tekee Laden; jotakin hyötyä siitäkin sotkusta. It's an ill wind that blows nobody any good...
Lightice
Huono 0
Taas kerran voidaan rinnastaa jenkit natsi-Saksaan; tekihän natsi-Saksakin suuren joukon esim. lääketieteellisiä läpimurtoja, joiden ansiosta pelastellaan nykyään ihmishenkiä..
Hienoa, että tälläkin saralla mennään kehityksessä eteenpäin, mutta olisihan se hienoa jos sen sijaan että proteesien tarvitsijoita hankitaan lisää, pistettäisiin rahat parempien proteesien kehittämiseen niille, jotka niitä tarvitsivat muista syistä.

Ron Paul presidentiksi, niin ehkä jenkkien maine voisi lähteä nousuun.. No, kaverilla ei taida olla tarpeeksi iso budjetti päästäkseen presidentiksi. P*rkeleen junttikansa.

"You've got a reputation for being honest and trustworthy. American people don't generally seem to like that."
Research is good
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.