Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vulcan-projekti

USA:n co2-pölläytykset paljastuvat tarkemmin

USA:n co2-päästöt 2002 Vulcan-projektin mukaan.
Kuva: Purduen yliopisto

9.4.2008 17:04 Ilmastopolitiikan vastarannan kiiskeksi leimautunut Yhdysvallat näyttää entistä tarkemmin, miten paljon liikenne, teollisuus tai vaikkapa lähiöt oikein pölläyttelevät kasvihuonekaasuja.

North American Carbon Programin Vulcan-projektia sponsoroi Nasa ja Yhdysvaltain energiaministeriö. Tavoitteena on laskea Yhdysvaltain hiilidioksidipäästöt huomattavasti aikaisempaa tarkemmin niin ajallisesti kuin alueellisestikin.

Nyt on valmistunut yksityiskohtainen kartoitus vuodesta 2002. Purduen yliopiston tutkijat ovat onnistuneet laskemaan Yhdysvaltain co2-päästöt yksittäisten tehtaiden, voimaloiden, teiden ja asuinalueiden tasolla.

Vulcan toimii lisäksi ponnistuslautana koko maailman kattavalle päästökartoitukselle, Hestia Projectille, jonka myötä aiotaan tehdä yksittäisten rakennusten tasolle ulottuva kolmiulotteinen Google Earthia muistuttava sovellus, jotta koko ilmasto-ongelma avautuisi paremmin tavallisille kansalaisille.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.