Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Apuna verkosta ladattava ohjelma

Laski NASAa tarkemmin: Koulupoika ennustaa asteroidin iskeytyvän maahan 2036

Maapallo kuvattuna kuusta.
Kuva: Jaxa

18.4.2008 07:00 Saksalainen 13-vuotias koululainen aiheutti avaruushallinto NASAlle päävaivaa, kun hän oikoi viraston laskelmia suuren asteroidin maahaniskeytymisestä vuonna 2036. Koululainen teki laskelmansa avoimen koodiin perustuvalla ohjelmalla.

Potsdamissa asuva 13-vuotias Nico Marquardt pystyi perustellusti korjaamaan NASAn ennusteita  Apophis-asteroidin radasta.

NASAn mukaan Apophis ohittaa maan läheltä 13. huhtikuuta 2029. Avaruusvirasto arvioi, että Apophiksen mahdollisuudet törmätä maahan paluunsa aikana vuonna 2036 olisivat 1: 45 000.

Marquardt latasi verkosta avoimen koodin ohjelman, jolla hän teki omat laskelmansa. Marquardtin mukaan Apophis iskeytyy maahan todennäköisyydellä 1: 450, sillä asteroidi saattaa törmätä matkallaan satelliittiin ja muuttaa suuntaansa.

- Koulupoika on tehnyt loistavaa työtä. Sata vuotta sitten ihmiset pyrkivät laskemaan asteroidien ratoja algoritmeilla ja vastaavilla välineillä. Nykyään 13-vuotias koulupoika lataa ohjelman verkosta ja löytää virheitä NASAn laskelmista. Se kertoo paljon meidän ajastamme, professori Fred Watson Anglo-Australian observatoriosta totesi vnunetille.

Watson huomauttaa, että ihmiskunta on lähettänyt tuhansia satelliitteja avaruuteen, jossa ne kiertävät maata 36 000 kilometrin korkeudella. Asteroidin törmäys satelliittiin on siis mahdollista.

Jos Apophis iskeytyisi maahan, se törmäisi Atlantin valtamereen voimalla, joka vastaa 98 000 Hiroshiman atomipommia. Seurauksena olisi kilometrin korkea aalto, joka peittäisi Britannian, Länsi-Euroopan sekä Yhdysvaltain itärannikon.

Ilmasto muuttuisi myös radikaalisti. Höyryyntynyt merivesi sataisi maahan ja tuhoaisi suuren osan maailman viljasadosta. Kuolonuhrien määrä olisi myös suunnaton.

NASA korjasi arviotaan

Aluksi NASA näytti varovasti hyväksyvän laskelmat. Hieman myöhemmin virasto korjasi kuitenkin lausuntoja Marquardtin laskelmista.

 - Koulupojan laskelmat perustuvat siihen, että Apophis törmää kuviteltuun satelliittiin ohittaessaan maan vuonna 2029. Asteroidi ohittaa kuitenkin kaukaa alueen, jossa pääosa satelliiteista sijaitsee, joten törmäysvaara ja radan muuttuminen on hyvin epätodennäköistä, maan lähiavaruutta tutkiva Near Earth Objects -ohjelmasta vastaava toimisto sanoi.
 

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.