Oled-näyttö oheni 0,2 millimetriin

Sonyn kaupallinen XEL-1-televisio.
21.4.2008 16:17 Sony esitteli Tokiossa äskettäin uutta näyttöä, jonka "paksuus" on enää vain 0,2 millimetriä. Jo ennestään ohuudestaan tunnettu oled-tekniikka on siten litistetty ennätyksellisen solakaksi.
Sonyn prototyyppi on kuva-alaltaan 3,5 tuumaa ja se kykenee 320x240 pikselin resoluutioon.
Oled-näyttöjen (organic light emitting diode) ohuus juontuu siitä, etteivät ne tarvitse erillistä taustavalaistusta. Teknologian edut kuvan laadussa ja virransäästössä tekevät siitä mahdollisen lcd:n seuraajan.
Sony näytti Tokiossa toistakin oled-paneelia, joka on kooltaan yksitoista tuumaa ja paksuudeltaan 0,3 millimetriä. Sonyn kaupallinen oled-tuote, yhdentoista tuuman XEL-1-televisio, pohjautuu 1,4 milliä paksuun näyttöön.
PC Worldin uutisessa ei mietitty, kuinka kestäviä näinkin ohuet näytöt käytännössä olisivat. Etenkin, kun kyse ei tällä kertaa ollut joustavista näytöistä, vaan lasiin pohjaavista ratkaisuista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












