Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkkosivujen muokkaustyökalu

Intel teki verkkotiedon tehosekoittimen

Mash Makerillä yhdistetään verkkosivujen tietoja yhteen.
Kuva: Intel

23.4.2008 15:07 Siruvalmistaja Intel kantaa kortensa kekoon internetin käytön muokkauksessa. Yhtiön Mash Makerilla sekoitetaan verkkosivujen tieto yhteen.

Intelin Mash Makerin avulla verkkosivuja voi editoida mieleisekseen.

Palvelun ajatuksena on, että tietoa usealta eri verkkosivulta tai -palvelulta voidaan yhdistää eli mashata yhteen. Esimerkkinä kerrotaan verkossa löytyvien kiinteistövälitystietojen yhdistäminen karttapalveluun.

Palvelu on beta-vaiheessa ja sitä pääsee kokeilemaan pyytämällä sivulta tunnuksia. Palvelu toimii parhaiten Firefox 3- ja Internet Explorer 7
-selaimilla. Intel suosittelee Firefoxin käyttöä.

Samankaltaisia mash up -työkaluja on myös esimerkiksi Yahoo Pipes ja Microsoft Popfly. Uutispalvelu Cnetin mukaan Intelin ratkaisussa erona on se, että tietojen sekoittaminen tapahtuu asiakasohjelmaasa, eikä palvelimessa.

Ajatuksena on, että ihmiset voivat luoda omat kustomoidut verkkosivunsa joko kopioimalla olemassa olevia widgettejä eli vimpain-ohjelmia tai muokkaamalla niitä eri verkkosivuille.

Erityisen näkyviä palvelussa ovat Googlen Gadgetit.

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.