Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Intia ja Kiina panevat pelisäännöt uusiksi

Professori: Keksinnöt syntyvät Suomen ulkopuolella

– Kaikille on ollut yllätys, että Suomen perusmetalliteollisuus jyrää, sanoo professori Lahti.
Kuva: Olli Orkoneva

25.4.2008 12:34 Suomessa on otettava lusikka kauniiseen käteen ja myönnettävä, että sen paremmin lahjakkuuksien hinta kuin määräkään eivät riitä kilpailuun Intian ja Kiinan kanssa. Tulevaisuutemme ei ole huippuinnovaatioiden tuottamisessa vaan liiketoiminnan osaamisessa ja sektorirajat ylittävässä yhteistyössä.

– Suomalaisen softantuotannon ehdot ovat rajusti muuttumassa, sanoo Kauppakorkeakoulun professori Arto Lahti. Hän puhui torstaina Helsingissä järjestetyssä konferenssissa.

– Aikaisemmin meillä voitiin leipoa esimerkiksi eräänlaista paperiteollisuuden ja metalliteollisuuden ristisubventiota. Päätoimittajafirma teki hyvää katetta, kun tuotekehitys voitiin ampua sisään projekteihin ja prototyyppiä saatiin kehittämään suuri asiakasjoukko. Enää se ei käy.
WTO-säännöt tulevat muuttamaan maailmaa tavalla, joka on suurille maille hyvin edullinen. On pelattava avointa peliä.

– Kun Suomessa ei ole Yhdysvaltain suuren sotilasbudjetin kaltaista resurssia, se tarkoittaa yhdessä Intian ja Kiinan nousun kanssa sitä, että innovaatiot ja patentit syntyvät pääsääntöisesti muualla.
Mistä sitten voi enää syntyä se teknologinen etumatka, jolla Suomen kaltainen kehittynyt mutta voimavaroiltaan pieni talous voi pärjätä? Arto Lahden mielestä kysymys on väärin asetettu.

– Kaikille on ollut yllätys, että perusmetalliteollisuutemme jyrää. Se ei ole mikään varsinainen hi-tec -ala, ja patentitkin ovat suurelta osin vanhentuneita. Se on kuitenkin malli, johon softa-alankin on pyrittävä, Lahti uskoo.

– Perusmetallissa on osaamista, kykyä tehdä vaikeita asioita ja pelata tehokkaasti yhteen yli sektorirajojen. Se on normaalia, hyvää liiketoiminnan osaamista, jossa asiakasta palvellaan tehokkaasti. Jos joku komponentti tehdään muualla hyvin ja edullisesti, se ostetaan sieltä kokonaisuutta palvelemaan. Niin pitää tehdä silloinkin, kun “komponentti” on tuotteeseen upotettavaa softaa. Tärkeintä on lopputuote.

Jutun kirjoitti: Olli Orkoneva

Olli Orkoneva

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Suomessa on otettava lusikka kauniiseen käteen ja myönnettävä, että sen paremmin lahjakkuuksien hinta kuin määräkään eivät riitä kilpailuun Intian ja Kiinan kanssa. Tulevaisuutemme ei ole huippuinnovaatioiden tuottamisessa vaan liiketoiminnan osaamisessa ja sektorirajat ylittävässä yhteistyössä.
Digitoday
Huono 0
Proffa ei ole tainnut ymmärtää, että liiketoiminnan ja sektorirajat ylittävän toiminnan alueella voidaan tehdä innovaatioita siinä missä muillakin alueilla. Kaikki yliopistoissa ja korkeakouluissa opetettava osaaminen voidaan ulkoistaa halvemman työn maihin.

Ainoa asia, mitä ei voida ulkoistaa on innovaatiot ja ideat. Palveluiden ja tuotteiden kehittämisen innovaatiot ovat tämän päivän pääomaa.
Janne
Huono 0
Samoilla linjoilla. Nippelitietoa on näissä "uusissa talouksissa" runsain mitoin ja siinä voimme korkeintaan sinnitellä mukana, mutta syömähampaaksi siitä ei ole. Sen sijaan liiketoiminta- ja prosessiosaaminen ja projektijohtaminen eivät (vielä) ole Suomen tai länsimaiden tasolla. Näitä vahvuuksia on käytettävä.

Lisäksi, on siitäkin hyötyä että on suomalainen eikä jenkki, venäläinen tai saksalainen. Ani harvalla on Suomea tai suomalaisia kohtaan mitään historiallisia antipatioita.
kilpailukeinot
Huono 0
Suomessa asenne tuntuu aika pitkälti olevan "älä ajattele vaan tee".
Se on lyhytnäköistä lopulta.
Vihdoinkin löysin työpaikan jossa saa käyttää vapaasti aikaa siihen miten joku homma tehdään nopeammin ja laadukkaammin.
Ei haittaa jos tuon tutkimiseen käyttää aikaa, koska se aika sitten maksautuu moninkertaisesti takaisin.
piip
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.