Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi astronauttia ja kolme kuukautta

NASA suunnittelee avaruusmatkaa asteroidille

Marsin kuu Phobos.
Kuva: NASA/JPL-Caltech/University of Arizona

13.5.2008 07:49 Yhdysvaltain avaruushallinto NASA valmistelee kolme kuukautta kestävää matkaa asteroidille, joka ohittaa maan läheltä vuonna 2030.

NASA valmistelee suunnitelmaa lähettää miehitetty alus asteroidille 2000SG344, joka ohittaa maan läheltä vuonna 2030.

Mahdollisuus, että asteroidi osuu maahan, on 500:1. Siksi tiedemiehet pelkäävät, että jonain päivänä asteroidi iskeytyy aiheuttaa laajaa tuhoa maapalolla.

- Voi tulla aika, jolloin asteroidi joutuu törmäyskurssille maan kanssa. Siksi meidän pitää tutkia näitä taivaankappaleita tarkemmin, insinööri Rob Landis NASAsta totesi vnunetille.

- Voimme hyvin matkata asteroidille sen jälkeen, kun olemme käyneet uudelleen kuussa, Landis totesi.

Landiksen suunnitelman mukaan Orion-avaruusalus voidaan nostaa osina maatakiertävälle radalle Ares-raketilla. Orionilla kaksi astronauttia voisi tehdä kolmen kuukauden matkan 2000SG344:lle.

NASA haluaa kerätä matkalta kokemuksia pitkän avaruusmatkan vaikutuksista ihmiseen sekä kokeilla tekniikoita, joilla jää voidaan muuttaa juomavedeksi, hengitettäväksi hapeksi ja jopa vetypolttoaineeksi.

Samalla avaruusmatka olisi alkusoitto Matkalle Marsiin.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.