Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Teleskooppi havaitsi harvinaisen tapahtuman

"Tähti räjähti silmieni edessä"

Vasemmalla SN 2008D röntgenaaltopurkauksena, oikealla näkyvänä valona. Kuvassa myös aiemmin tarkkailtu SN 2007uy.
Kuva: NASA/Swift Science Team/Stefan Immler

22.5.2008 11:11 Astronomeja on ällistyttänyt suorastaan lottovoittona pidetty taivaallinen tapahtuma. Ensimmäistä kertaa koskaan tutkijat onnistuivat tallettamaan kaukaisen tähden räjähtämisen supernovaksi.

Tyypillisesti supernovaräjähdykset havaitaan vasta jälkijunassa näkyvän valon avulla. Mutta onnenkantamoinen mahdollisti noin 88 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevan tähden seuraamisen alusta alkaen juuri räjähdyksen kynnyksellä.

Avaruudessa toimiva Swift-teleskooppi sattui seuraamaan galaksia NGC 2770 hetkellä, jolloin ikuisuuden tyhjyydessä kulkeneet röntgenaallot saavuttivat teleskoopin tammikuun yhdeksäntenä. Aallot olivat varoitussignaali siitä, että kohta posahtaa.

Tämän jälkeen suurin osa maanpäällisistä suurteleskoopeista yhdessä avaruuden Hubble-teleskoopin ja Chandra X-ray Observatoryn kanssa suunnattiin seuraamaan vaikuttavaa tapahtumaa.

- Saimme koko tapauksen nauhalle, niin sanoakseni. Voitin todella astronomisen loton. Tähti räjähti aivan silmieni edessä, Princetonin astronomi Alicia Soderberg hehkutti New York Timesille.

Supernova 2008D:n kotigalaksi sijaitsee Lynxin tähtikuviossa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.