Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lukuisia rautoja tulessa

Googlen Android-puhelin on edistynyt harppauksin

29.5.2008 06:38 Google I/O -tapahtumassa kerrottiin, mitä Mountain View'ssä puuhataan hakupalveluiden kehittämisen lisäksi.

Kaksipäiväisessä Google I/O -tapahtumassa esitellään kehittäjille ja muille yhteistyökumppaneille yhtiön aikaansaannoksia, jotka eivät koske suoranaisesti itse hakupalvelua.

Ensimmäisen päivän näyttävin esitys koski Androidia eli Google-puhelinta. Projektin johtaja Steve Horowitz esitteli Android-ympäristön nykytilaa. Puhelimen työpöytä on muokattavissa, selaimessa on suurennuslasityyppinen zoomaustoiminto (demovideo) ja sisäänrakennettu kompassitoiminto mahdollistaa Street View -kuvien päivittämisen sen mukaan, mihin suuntaan puhelin sattuu osoittamaan (demovideo).

Lisäksi esiteltiin Google Gears -ohjelmointilaajennusta, App Engine -sovellusmoottorin tilannetta, Google Data API:a ja Google Web Toolkitiä, jonka pitäisi helpottaa monimutkaisten ajax-sovellusten kehittämistä eri selaimille.

Lue myösGoogle I/O
Lue myösTechCrunchin merkintä ensimmäisestä päivästä
Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.