Robotti-Ballmer osaa heittää munan takaisin

"Kehittäjät, kehittäjät, kehittäjät!" robotti-Ballmer hehkuttaa.
Kuva: Microsoftin video
5.6.2008 10:00 Bill Gates sai seuraa Steve Ballmerin kasvoilla ja puheella varustetusta robotista seminaarilavalla.
Ohjelmistoyhtiö Microsoft esitteli alkuviikosta hieman erikoisemman aluevaltauksen TechEd 08 -tapahtumassa.
Tapahtuman avauspuheenvuoron pitänyt yhtiön perustaja Bill Gates sai lavalle seuraukseen toimitusjohtaja Steve Ballmeria muistuttavan robotin.
Microsoftin sivuilta löytyvässä videossa esiintyvä U-Bot-robotti muistuttaa Ballmeria jopa siinä määrin, että se toistaa toimitusjohtajan kuuluisaa "kehittäjät, kehittäjät, kehittäjät"-matraa.
– Ballmer vaikuttaa aika innostuneelta, Gates kommentoi tapaamista.
Microsoftin robotiikkalaboratorion johtajan Tandy Towerin mukaan robotti-Ballmer pystyy myös heittämään kananmunia.
Ballmer itse joutui taannoin munahyökkäyksen uhriksi vierailtuaan budapestilaisessa yliopistossa Unkarissa.
- ArkistoUnkarilaisopiskelija tulitti Ballmeria munilla 20.5.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (13)
Aijaa, sekö ei vaadi esim flässiä tai muuta pluggaria? Hassua.
Sulla ei varmaan jpeg-kuvatkaan näy ilman erillistä pluginia... Eikös se flässi tule nykyään jo käyttiksenkin mukana? On tainnut swf-tuki siirtyä pluginin asemasta jo selaimen ominaisuudeksi, joka kaikissa vakiona on. Harvapa webbiin enää videota julkaisee muussa muodossa, jos laajaa kohdeyleisöä ilman suurta vaivannäköä mielii tavoitella.
No, miten sen ottaa, matkan joutuu firmat maksaan työntekijöilleen, konferenssin sisäänpääsykin maksaa $2000. Kyllä täällä ostetaan osaamista ja kontakteja, eikä vain nautiskella ilmaisesta lounaasta... Töitä kun tehdään MS:n alustalle.

Oikein maksetaan monopolin vahvistamisesta... No jaa, lienee niin, että (varsinkin yritysverkoissa) MS:n monopoli on niin vahva, että se voi periä rahaa markkinointitapahtumistaankin.