Suomen isot pelurit ratkaisemaan internetin ongelmat

Muun muassa roskaposti halutaan kuriin uudella tutkimusohjelmalla.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
17.6.2008 09:08 Suomalaisessa tutkimusmaailmassa poikkeuksellisen suuri Future Internet –tutkimusohjelma käynnistyi maanantaina. Korkeakoulujen ja yritysten yhteinen hanke pyrkii ratkaisemaan internetin kasvuun liittyvät ongelmat ja nostamaan Suomessa tehtävän internetin tutkimuksen maailman huipulle.
Maailman huipulle pääsemiseksi korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yrityksen sijoittavat hankkeeseen poikkeuksellisen paljon rahaa ja tutkijoita. Jo ensimmäisenä vuotena hankkeessa työskentelee tutkijoita 50 työvuoden verran ja määrä kasvaa nopeasti lähivuosina.
Yrityksistä mukana ovat tällä hetkellä Nokia, Ericsson, Nokia Siemens Networks, TeliaSonera ja tieteen tietotekniikan keskus CSC. Tutkimuslaitoksista ja korkeakouluista mukana ovat Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT ja VTT.
Uusia jäseniä
otetaan mukaan
CSC:n mukaan ohjelma ottaa edelleen uusia jäseniä. Erityisesti pieniä ja keskisuuria suomalaisyrityksiä odotetaan mukaan ohjelmaan.
Tutkimushanke etsii ratkaisuja internetin kehittymistä rajoittaviin ongelmiin, kuten roskapostiin ja viruksiin, reititysjärjestelmän tukehtumiseen, yksityisyyden suojan rajoitteisiin ja liikkuvuuden hallinnan rajoitteisiin. Esteitä poistamalla pyritään luomaan perusteet verkon kehittymiselle avoimena markkinana, jossa syntyy uusia innovaatioita ja sovellukset voivat kehittyä.
Future Internet –hanke on ensimmäinen liikkeelle lähtenyt hanke, joka kuuluu strategisiin huippuosaamisen keskittymiin eli SHOKkeihin. Kun Suomeen muodostettiin hallitusta, päätettiin samalla viiden SHOKin perustamisesta. Näissä yritykset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset yhdistävät voimansa erittäin isoihin tutkimushankkeisiin, joissa suomalainen osaaminen viedään maailman huipulle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon
11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (1)
Olen saanut 5 vuoden aikana noin 3 roskapostia. Ainoa ongelma on se, että täysin kyvyttömiä sähköpostipalvelimien ylläpitäjiä on liikaa, ei tekniikan puute. Viruksia ei ole paljoa näkynyt, kun on Linux-käyttäjä. Yksityisyyteni on ihan mukavasti suojassa kiitos Tor- ja Freenet-verkkojen, jos kaipaan sellaista suojaa. Liikkuvuuteni on ihan ok kiitos 3G:n ja avoimien Wlanien.
Ihan kiva tutkimusryhmä, maksaapahan ainakin tutkijoiden palkat :-D