GPS rapauttaa kansalaisten suunnistustaitoja

Teknouskovaiset luottavat kaupungissakin enemmän navigaattoriin kuin katukyltteihin.
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
10.7.2008 09:02 Suomalaisten GPS-uskovaisuus saa huutia Suunnistusliiton uudelta toimitusjohtajalta. Vaikka kännykästä löytyisikin paikannin, kartanlukutaito ei ole muuttunut tarpeettomaksi, sanoo Mika Kulmala.
IT-intoilijat haluaisivat Suomesta mobiilin paikannusteknologian suurvaltaa, mutta siihen pääsy tekisi todennäköisesti hallaa kansalaisten luonnossaliikkumis- ja selviytymistaidoille.
Kartanlukutaito ei ole mennyt vanhanaikaiseksi, sanoo Suunnistusliiton uusi toimitusjohtaja. Toisin kuin kännykkäfirmat väittävät, mobiilipaikannin ei ole erehtymätön värkki.
Veneilijät eksyvät jo nyt alvariinsa, kun navigaattoreista loppuvat akut. Kännyköidenkään paikannusohjelmat eivät pelitä ikuisesti ja kaikissa oloissa, toisin kuin alan valmistajat antavat ymmärtää.
– Mitä enemmän ihmiset turvautuvat vain tekniikkaan, sitä suuremmaksi kasvaa suunnistusvirheiden mahdollisuus. Navigaattorit ovat vielä pitkään häiriöille alttiita laitteita, sanoo Suunnistusliiton uusi toimitusjohtaja Mika Kulmala.
– Jokaiselle tekisi hyvää opetella suunnistamaan perinteisin keinoin, ihan siltä varalta että se hieno vehje välillä sammuu, Kulmala mainostaa.
Surkein tilanne on uusilla vesilläliikkujilla, mutta jopa kaupunkioloissakin aikuisten miesten ja naisten suunnistustaitojen väheneminen on jo huomattu.
Varsinkin teknouskovaiset tuntuvat luottavan paikantimiin niin vahvasti, että kävelevät ja ajavat niiden mukaan vaikka oma suuntavaisto sanoisi toista.
– En millään usko, että paperinen maasto- tai kaupunkikartta muuttuisi kohta tarpeettomaksi, tai ettei sen lukutaitoa enää tarvittaisi, sanoo Kulmala.
Suunnistuksesta luodaan
uutta extreme-kuvaa
Vaikka uusavuttomuus lisääntyy, vastineeksi suunnistusurheilun suosio on pysynyt aika tavalla ennallaan. Harrastajapuolella kuntosuunnistajia oli viime vuonna kolmisensataa tuhatta. Enemmänkin mahtuisi mukaan.
Kansalaistaitojen päivittämisen lisäksi Mika Kulmala haluaisi luoda lajille kilpatasolla entistä modernimpaa ja monipuolisempaa imagoa, joka vetoaisi elämyshaluisiin himoliikkujiin ja sponsorienkin tarpeisiin.
– Kovimmillaan suunnistus on täyttä extremeä, siinä on rapaa, hikeä ja kuraa yllin kyllin. Siinä saa fyysistä haastetta ihan niin paljon kuin haluaa, Kulmala kehuu.
Suunnistusliitto julkisti Kulmalan johtajuusvalinnan tänään keskiviikkona, samalla kun Suomen suunnistusjoukkue lähti Tsekkiin lajin MM-kisoihin.
Kulmala on tähän asti työskennellyt Suomen Urheiluopiston koulutusohjelmajohtajana. Suunnistusliiton nykyinen toimitusjohtaja Mikko Salonen siirtyy elokuussa Karttakeskuksen myyntijohtajaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (11)
Ja väitätkö ettei nykyihmisten päässälaskutaito ole todella huono?
Kartan kanssa tulee ajettua vanhoja ja varmoja polkuja pitkin, mutta navigaattorin kanssa näkee uuttakin. Toisinan menee harhaan, mutta sitä sattuu kartan kanssa.
Vesillä liikkuessa paperikartta riittää hyvin. Vaikka karttaa ei jatkuvasti seuraisikaan, niin paikan pystyn näyttämään kymmenessä sekunnissa riittävällä tarkkuudella.
Ja mahdollisista puutteista näissä kyvyissä syyttäisin ennemmin opetuksen puutetta kuin laskimia.
Ja väitätkö ettei nykyihmisten päässälaskutaito ole todella huono?
Kommenttini oli vain toteamus siitä että kaikkea uutta usein vastustetaan samoilla syillä - tämä tahi tuo uutuus huonontaa sitä taitoa tai tätä.
Kehityksen edetessä onpi ilmeisesti vain hyväksyttävä että kaikki eivät osaa enää kaikkea ja useat ovat riippuvaisia joko teknisistä vempaimista tai toisten avusta... Entäs jos sähkön saanti katkeaisi kuukauksiksi suurelta osalta? Miten pärjäisimme? Onko riittävät taidot selviytyä?