Suomen nanoteknologia yhteen tietokantaan

Suomen nanotutkimuksen tiedot kootaan yhteen tietokantaan.
17.7.2008 10:39 Eri tutkimuslaitosten ja -verkostojen tiedot nanotutkimuksen laitteista ja osaamisesta kootaan yhtenäiseen FinDNano-tietokantaan. Tekesin mukaan tietokanta on tutkijoiden ja muiden aiheesta kiinnostuneiden vapaasti käytettävissä.
Tekes selvittää, että tietokanta sisältää kattavasti tiedot Suomessa olevista nanoteknologian laitteistoista ja osaamisesta. Mukana on noin 20 suomalaista tutkimuslaitosta. Tietokanta avattiin kesäkuussa osoitteessa www.findnano.fi.
- Tietokanta on rakennettu mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja sen avulla halutaan vahvistaa Suomen nanoteknologian tutkimuksen ja kehityksen kilpailukykyä ja edistää laitteistojen yhteiskäyttöä, projektipäällikkö Juha Kauppinen Mikkelin teknologiakeskus Oy:stä kertoo.
Tarve tietojen kokoamiselle on ollut Tekesin mukaan suuri, sillä tähän mennessä tieto sekä nanotutkimuksen laitekannasta että osaamisesta on ollut hajallaan eri puolella Suomea eri tutkimuslaitoksissa ja tutkijaverkostoissa.
Tietokanta valmis
kesän aikana
Kesän aikana valmistuva tietokanta palvelee tutkijoiden lisäksi myös muun muassa nanoteknologiaa käyttäviä tai sen tarjoamista mahdollisuuksista kiinnostuneita yrityksiä. Tietokannan selailu on kaikille vapaata ja maksutonta. Sivuston avulla yritykset saavat tietoa siitä, miten ja missä he voivat hyödyntää nanoteknologian asiantuntijapalveluita. Järjestelmän pääkieli on englanti, mutta sisältöä tulee osittain olemaan myös suomeksi.
- Suomen nanotieteiden tutkijayhteisössä on paljon ulkomaisia vierailevia tutkijoita, ja tietokannan avulla halutaan viestiä myös ulkomaisille tutkijoille suomalaisesta nanotutkimuksen infrasta ja osaamisesta, Kauppinen huomauttaa.
Seuraavassa vaiheessa sivustojen kansainvälistä ja yrityksille suunnattua osuutta on tarkoitus laajentaa. Yhtenä mahdollisuutena on Itämeren alueen EU-ohjelmien hyödyntäminen.
FinDNano-hanke sai alkunsa Tekesin viisivuotisen nanoteknologian FinNano-ohjelman aihealuetyöryhmässä, joka on keskittynyt nanotutkimuksen laitteistoihin ja niiden aikaisempaa parempaan hyödyntämiseen. FinDNano-tietokanta yksi on nanoteknologian klusteriohjelman kansallisista kärkihankkeista, ja sitä koordinoi Mikkelin seudun osaamiskeskus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (1)
"näihin panostamalla pääset Suomen ohi"