Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mutta täyteen tehoon vasta myöhemmin

Cernin jättikiihdytin käynnistyy syyskuussa

8.8.2008 09:52 Cernin kohuttu suuri hadronitörmäytin LHC käynnistyy virallisesti syyskuun kymmenentenä päivänä.

Virallisena aloituspäivänä yritetään ensimmäisen kerran kierrättää protonisädettä 27 kilometriä pitkässä ympyrätunnelissa, Cern kertoo. Tällä hetkellä valmistelut ovat edenneet siihen pisteeseen, että törmäytin on saatu jäähdytettyä vaadittavalle tasolle.

Aloitus televisioidaan Eurovisionin kautta. Kyseessä on maailman voimakkain hiukkaskiihdytin, joka tuottaa seitsemän kertaa energisempiä säteitä kuin mikään aiempi kone. Mutta tämä on vasta esimakua, sillä Cernin mukaan laite saavuttaa suunnitellun maksimitehonsa luultavasti vasta vuoteen 2010 mennessä.

New York Times kuitenkin mainitsee, että LHC saavuttaisi täyden tehonsa jo ensi keväänä oltuaan kiinni talven ajan.

- [LHC] nojaa teknologioihin, jotka eivät olisi olleet mahdollisia 30 vuotta sitten. LHC onkin, tavallaan, itsensä oma prototyyppi, Cern kuvailee lausunnossaan.

Jotkut ovat pitäneet laitetta etukäteen tuomiopäivän koneena, joka pystyy tuhoamaan koko Maapallon, ehkä koko universuminkin. Cern on tyrmännyt väitetyt riskit turvallisuusraportissaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (42)

Huono 0
"LHC onkin, tavallaan, itsensä oma prototyyppi, Cern kuvailee lausunnoissaan"

Ja nyt saa olla turvallisin mielin?

Cernin turvallisuusraporttia luettuani ei tee enää mieli jättää testamenttia, koska ketään ei ole sitä lukemassa 100908 jälkeen.
10, 9, 8...
Kyllä tuo turvallisuusraportti ainakin minun luottamustani LHC:hen lisäsi - en tosin ole nähnyt epäilijöiden vasta-argumentteja. Mielestäni oleellisinta on, että maailman parhaat asiantuntijat ovat laatineet uhka-analyysin, josta on voitu avoimesti keskustella ja kommentoida. Kun tuon perusteella ei konkreettisia riskejä ole tunnistettu, niin LHC:tä voitaneen pitää riittävän turvallisena.
Positiv
Tekniikka kehittyy aina ja sitä ei voi estää. Kaikki uudet tuotteet voivat olla vaarallisia. Meidän täytyy vaan luottaa alan asiantuntijoihin.

Hiukkaskiihdytin tarjoaa tärkeää tietoa universumin synnystä ja saattaa edesauttaa tiedettä ennalta-arvaamattomilla aloilla.

on joo : "Mitä noistakin tutkittavista asioista kukaan muu rikastuu kuin tutkikat?"
Ilman tutkijoita et sinäkään kirjoittaisi tänne internettiin tietokoneellasi. Et varmaan omista myös mitään muutakaan teknistä laitetta?

Kiihdytin käyntiin ja tutkitaan universumia!
no johan
Nähdään sitten mustassa aukossa. TERVE
Aukkojen ystävä
Sopiva aika ladata HEV-puku ja teroittaa sorkkarauta.

(joo slashdotista)

XDR
Miten tämmösiäkin saa kehitellä, jotka uhkaavat olemassaolollaan kaiken elollisen maapallolla. Mitä noistakin tutkittavista asioista kukaan muu rikastuu kuin tutkikat? Muutenkin alkaa vituttaa kaikki tämänlaiset idiootit

Niinhän sitä ennen ensimmäisen atomipommin räjäytystäkin arveltiin, että atomipommi voi käynnistää ketjureaktion, joka "syö" koko maapallon...
wer
En lähtisi paljoa julistelemaan harmageddonia, varsinkaan jos fysiikan ymmärtäminen rajoittuu ammattikoulun sähköpuolen opetukseen. Ja sitä paitsi, Newtonhan ennusti maailmanlopun vasta vuodelle 2060.
2060
Mitä noistakin tutkittavista asioista kukaan muu rikastuu kuin tutkikat? Muutenkin alkaa vituttaa kaikki tämänlaiset idiootit
Sanoo humanisti Itä-Helsingistä...
Taas höynäytettiin humanistia
Niinhän sitä ennen ensimmäisen atomipommin räjäytystäkin arveltiin, että atomipommi voi käynnistää ketjureaktion, joka "syö" koko maapallon...

Tuo uskomus syntyi vasta 50-luvun loppupuolella, käsittääkseni lehdistön toimesta. Rakennusaikaan ei kukaan uskonut sen tuhoavan maapalloa.
einstein
Eikös tätä Cernin uutta kiihdytintä maailmanlopun koneena toitottanut tutkija ollut ennenkin varoitellut samaa? Joskin maapallolla tietääkseni on vielä elämää, joten hän taisi olla väärässä.
asdf
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.