Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lähti väärään suuntaan

Nasa räjäytti rakettinsa

Pum. Savuna ilmaan haihtui satelliittikalustoa noin seitsemän miljoonan euron arvosta. Kantoraketin arvoa ei haluttu arvioida.
Kuva: Nasa

24.8.2008 11:01 Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa joutui räjäyttämään kokeellisen rakettinsa noin puoli minuuttia laukaisun jälkeen perjantaina.

Alliant Techsystemsin valmistama prototyyppiraketti laukaistiin Nasan Wallops Flight Facilitysta Virginiasta. Raketti kantoi mukanaan kahta tutkimussatelliittia, joiden oli määrä auttaa muun muassa suunnittelemaan uusia moninkertaisella äänennopeudella lentäviä aluksia.

Miehittämätön raketti kuitenkin harhautui kurssistaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä, minkä vuoksi se oli tuhottava etäkomennolla ihmisten ja muun ympäristön suojelemiseksi.

Tiettävästi kukaan ei loukkaantunut maahan pudonneista raketin kappaleista. Suurin osa romusta laskeutui Atlantin valtamereen, Nasa uskoo.

Nasa tarjoilee tapahtumasta videota sekä Windows- että Real-formaatissa.

Toisenlainen tuhoamisoperaatio nähtiin viime helmikuussa, kun Yhdysvallat turvautui presidentin päätöksellä ohjukseen hävittääkseen Maahan putoamassa olleen vakoilusatelliitin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Onneksi ainakin etäkomennot meni perille. Mutta tietysti hieman ihmetyttää että montakymmentä vuotta on ammuttu raketteja taivaalle ja Nasalta se ei vieläkään tahdo sujua oikein...
Poromies Venuksesta
Huono 6
Kehitys kehittyy. 1960-luvulla lähetettiin miehiä kuuhun, 2000-luvulla ei usein onnistu edes sateliittien lähettäminen maan kiertoradoille. Sen verran onnistuu onneksi että avaruus on kaikessa hiljaisuudessa aseistettu, monien paljastusten perusteella.
No johan on johan

Entäs ne raketit, jotka räjähtivät aikoinaan jo lähtöalustalle? Epäonnistuneita laukaisuja on ollut yhtä kauan kuin rakettejakin.
Loksutada
Huono 2
Onneksi ainakin etäkomennot meni perille. Mutta tietysti hieman ihmetyttää että montakymmentä vuotta on ammuttu raketteja taivaalle ja Nasalta se ei vieläkään tahdo sujua oikein...

Ei muka tahdo sujua oikein.. tajuatko yhtään kuinka usein esimerkiksi sukkuloita laukastaan? aika usein itseasiassa ja hyvin ne on sujunut. Raketin laukasu on kuitenkin niin monimutkanen homma, että moni asia voi mennä pieleen. Ongelmia osuu parhaimpienkin kohdalle tuollaisissa puuhissa. Raketit ja niiden lasti joutuu myös melkoselle rasitukselle laukasuhetkellä, eli aina on olemassa riski jonkin pettämisestä vaikka kuinka huolellisia oltaisiin.
miksuh
Huono 2
Paljonkohan maksaa tollanen "ilotulitus" raketti? Ei taida olla kellään suomessa varaa samanlaiseen...
Canis Lupus
Huono 4
En usko selitystä kun katsoin videon, koko homma tapahtui liian nopeasti että joku olisi ehtinyt tehdä päätöksiä ja toteuttaa sen.
Eiköhän se poksahtanut muusta syystä mutta tämä annettu on virallinen selitys.
19 sekunnin kohdalla näkyy jotain roiskeita raketin liekissä, olisiko se mieluummin syy räjähtämiseen.
Proffa
Huono 5

Tinfoil brigade to the rescue! Onneksi meillä on näitä experttejä täällä jotka huomaavat salaliitot heti. Tietenkin kyseessä oli salaliitto ja tietenkin salaliittolaiset julkaisivat kuitenkin oikeaa videomateriaalia uskoen ettei kukaan tavis ole tarpeeksi fiksu tajuaan siitä mitään. Eivätpä arvanneet että foliohattua käyttävä internetin rakettiexpertti sen näkisi.
Urpå

Kyllä, Nasa lienee ottanut tuon älykön jo palkkalistoilleen parantamaan rakettien toimintavarmuutta, sillä luontaisia lahjoja tuntuu olevan.
Aapo
Huono 6
Kehitys kehittyy. 1960-luvulla lähetettiin miehiä kuuhun, 2000-luvulla ei usein onnistu edes sateliittien lähettäminen maan kiertoradoille.
Ja silti ihmiset uskoo, että 60-luvulla mentiin kuuhun. Yllättävän vähän kehitystä tapahtunut, mutta onhan se aina helpompi uskoa isoja valeita kuin pieniä. Lisäksi kuulentovideot on niin tökerösti tehty, että on ihme miten ihmiset vielä uskovat että Neil Armstrong laskeutui sinne.
Dr. Who
Huono 2
ihmisten ja muun ympäristön suojelemiseksi

Entäs se myrkyllinen rakettipolttoaine?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.

Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.