Kansainvälinen IBM-palkinto Tampereen teknilliselle yliopistolle
27.8.2008 09:02 IBM on myöntänyt Tampereen teknillisen yliopiston tiedonhallinnan ja logistiikan laitokselle kansainvälisesti arvostetun IBM Faculty Award -palkinnon.
IBM:n mukaan yhtiö haluaa Faculty Award -palkinnolla osoittaa tukeaan ja arvostustaan akateemisille henkilöille ja yhteisöille, jotka työskentelevät elinkeinoelämän tulevaisuuden kannalta tärkeiksi koettujen uusien tutkimusalojen parissa.
IBM kertoo, että palkinto on tunnustus työstä, jolla yliopisto on edistänyt tieto- ja palvelutaloutta tutkivan ja opettavan tieteenalan, Service Sciencen, kehitystä ja tunnettuutta. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) on ainoa pohjoismaalainen vuoden 2008 palkinnon saaja.
Palkinto luovuttettiin
tiistaina Tampereella
Palkinto luovutettiin tiistaina TTY:lle. Palkinnon vastaanottivat teknis-taloudellisen tiedekunnan dekaani Olavi Uusitalo sekä
tiedonhallinnan ja logistiikan laitoksen johtaja, professori Mika Hannula.
Hannula toteaa, että palkinto on laitokselle merkittävä tunnustus pitkäjänteisestä tutkimus- ja opetustyöstä tietointensiivisten palveluiden alueella. Hän kiittää ansiosta myös alan tutkimuksen TTY:llä aloittanutta professori Marjatta Maulaa.
- Tunnustus on merkki siitä, että TTY on tulkinnut oikein elinkeinoelämältä puoli vuosikymmentä sitten tulleita signaaleja. Tuolloin tietointensiiviset palvelut eivät olleet edes kansainvälisten tutkimusyhteisöjen keskeisenä tutkimuskohteena, joten laitoksemme joutui hakemaan tutkimusaiheen hyväksyntää erilaisilla rintamilla. Nykyisin
palveluita tutkitaan hyvin monilla eri aloilla, Hannula sanoo.
IBM kertoo, että se ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat tehneet yhteistyötä palvelutieteen sekä sen opetuksen alueella eri muodoissa jo pitkään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin
27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Tällä yhteistyöllä on todellakin ollut positiivinen vaikutus aina opiskelijoihinkin saakka, jotka ovat saaneet kokea yhteistyön monimuotoisen toimimisen eivätkä missään nimessä ole jääneet palkitsematta yhteistyön yhtenä osa-alueena - mistään koneiden hankkimisesta ja tavainomaisesta yliopisto/yritys yhteistyöstä tässä ei ole kyse.