Suomalaissofta kiertää maapallon alle kahdessa tunnissa

Euroopan avaruusjärjestön Goce-satelliitti tuotiin lentokoneella Arkangeliin. Satelliitti laukaistaan Venäjältä keskiviikkona 10. syyskuuta.
Kuva: ESA
3.9.2008 19:43 Space System Finlandissa nostellaan maljoja ensi viikon keskiviikkona. ESA laukaisee ensi viikon keskiviikkona maapalloa kiertämään uudentyyppisen satelliitin, jonka ohjausjärjestelmä on SSF:n seitsemän vuoden työn tulos.
Space Systems Finlandissa järjestetään Goce-satelliitin laukaisun aikaan pienimuotoinen juhla.
– Ensimmäisen puolen tunnin aikana tiedetään, onko kantoraketti saanut satelliitin radalleen. Noin puolentoista tunnin päästä tiedämme, toimiiko meidän ohjelmistomme. Jos kaikki sujuu hyvin, poksautamme auki vähän kuohuvaa. Huonossa tapauksessa haemme kossun pakkasesta, kertoo Space Systems Finlandin toimitusjohtaja Mika Jahkola.
Euroopan avaruusjärjestö lähettää SSF:lle suoraa kuvaa satelliitin laukaisusta. Ensi viikon keskiviikon iltajuhlaan on kutsuttu kaikki SSF:n entiset ja nykyiset työntekijät, jotka ovat seitsemän vuoden aikana osallistuneet ohjelmiston tekoon.
ESA:n Goce-satelliitin tehtävänä on ultraherkkä maapallon painovoimakentän mittaus, josta on hyötyä ilmastotutkijoille. Tarkkaa tietoa painovoimakentän muodosta voidaan käyttää esimerkiksi merivirtojen massavirtojen selvittämiseen, mistä taas saadaan ensimmäistä kertaa tarkkaa tietoa niiden kuljettaman lämmön määrästä.
Goce-satelliitti on uudentyyppinen avaruusalus, sillä vaativan mittaustehtävänsä takia se lentää suhteellisen matalalla, ilmakehän rajalla. Ilmanvastus jarruttaa hieman koneen lentoa, joten satelliitista on tehty lähes lentokoneen näköinen.
– Aurinkopaneelit muistuttavat lentokoneen siipiä, ja kone lentää terävä pää edellä. Ionimoottorin voimalla se menee kuin höyhenen työntämänä, Jahkola kuvaa.
Kone lentää kaksikymmenkertaisella äänennopeudella eli hieman nopeammin kuin höyhenellä työntäen luulisi pystyvän. Space Systems Finlandin ohjausjärjestelmä on satelliitin toiminnassa erittäin keskeinen, sillä kovan nopeuden ja matalan lentoradan takia sen pitäminen kurssissa vaatii jatkuvaa tarkkailua. SSF:n ohjelmisto säätää muun muassa sähköisiä magneettivääntimiä, jotka maapallon magneettikentästä tukea ottamalla korjaavat satelliitin asentoa.
GOCE kiertää maapalloa lähes napojen yli, ja maapallon kiertoliikkeen ansiosta se pyyhkii maan yli kierros kierrokselta hieman eri kohdalla. Satelliitin saattaa silloin tällöin nähdä aamu- tai iltahämärässä myös Suomen yllä, kulkemassa etelä-pohjoissuunnassa jommalle kummalle navalle.
- ArkistoSSF:n kaikkien aikojen pisin projekti 4.9.2008
- ArkistoAvaruussofta vaatii laadunvarmistusta 3.9.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin
27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (3)
Valokaapelia pitkin liikkuu isompikin softa aika paljon nopeammin..