Netti kaatui, kun Kauhajoella pamahti
23.9.2008 15:11 Kauhajoen ampumavälikohtaus pani polvilleen mediatalojen ja yritysten nettipalvelut. Surffailu sujui hitaasti.
Kun ensimmäiset tiedot tulivat Kauhajoen ampumavälikohtauksesta, netti alkoi tökkiä monessa työpaikassa. Isot lehtitalot ilmoittivat etusivuillaan, että Kauhajoen tapauksen vuoksi sivut latautuvat hitaasti.
Samanlainen ilmiö oli Jokelan ampumatapauksessa. Mistä verkkojen kaatuilu johtuu, teleoperaattori TDC:n johtaja Taneli Vuorinen?
– Tuntematta sen enempää Kauhajoen tapauksen yksityiskohtia yleensä näin käy, kun samalle palvelimelle tulee yhtä aikaa mahdollisimman monta. Tulee hetkellinen ylikuormitus, palvelinten kapasiteetti ei riitä.
Vuorinen vertaa tilannetta liikenteen aamuruuhkaan. Kun moni autoilija pyrkii yhtä aikaa samasta risteyksestä, syntyy ruuhkaa tai liikenne pysähtyy. Normaaliaikoina liikenne sujuu teillä sutjakkaasti.
Tanskalainen TDC on Suomen suurimpia runkoverkko-operaattoreita. Vuorisen mukaan runkoverkkojen kapasiteetteihin yhteydet harvoin kaatuvat. Yleensä ylikuormitus johtuu yritysten palvelimista. Aina eivät syypäänä ole yritysten palvelimet eikä kumppani, jonka hoitoon yritys on antanut palvelimensa.
Jos kaatuilu johtuu palvelimista, miksi yritykset eivät hanki järeitä laitteita?
– Yritykset hankkivat palvelimet taloudellisten reunaehtojen vallitessa, Vuorinen vastaa.
Ylikuormitustilanteessa mediatalot alkoivat pyörittää verkkopalveluistaan kevennettyjä versioita. Paljon kapasiteettia vaativa grafiikka ja videokuva poistuivat hetkellisesti sivuilta. Lehtitalot julkaisivat uutissivuistaan pelkkiä tekstiversiota.
– Tällä pyritään kuormittamaan mahdollisimman vähän verkkoa, Vuorinen selvittää.
Ylen palvelimet
täydessä iskussa
Yleisradion nettisivun pysyivät hyvin pystyssä Kauhajoen tapauksen aikana, vaikka Yle tarjoaa liikkuvaa kuvaa ja sen sivuilla on paljon kapasiteetin syöjiä.
Ylen vt. tietohallintojohtaja Juha Vesaoja kertoo, että yhtiö on hankkinut palvelinkapasiteettia kovia kuormitustilanteita varten. Yle tekee yhteistyötä tietotekniikkatalo Tietoenatorin kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Sekundasirut tuhosivat Venäjän Phobos-luotaimen 09:39
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan 10:50
- Digitaalisuus valtasi Finnkinon salit 22:10
- YK kehottaa yrityksiä ilmastosopeutukseen 09:41
- Suomi-satelliitti kuvasi maapallon 64 megapikselillä 17:59
- Pirate Bay tulostaa vaikka leikkiauton 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
CSC irtautui vanhasta helpdesk-ajattelusta
04.02.2009 Tieteen tietotekniikan keskus CSC kertoo kehittävänsä asiakaspalveluaan muuttamalla vanhan CSC Helpdeskin monipuolisesti toimivaksi ServiceDeskiksi.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot 10:59
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- » Taloussanomat.fi
-
-44 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-31 e
Lenovo ThinkCentre M90p SFF (Core i5-650, 2 GB, 320 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-10 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-7 e
Lenovo ThinkCentre M91P SFF (Core I5-2400, 4 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö











Kommentit (17)
Digitodayhan on jo pidempään harrastanut tätä typerää ja sensaatiohakuista otsikointia. Taso ei näemmä ole paranemaan päin.
Halusivat jäädyttää tapauksen kulun tuolloin, kun eivät vielä tieneet millainen tapaus on kyseessä. Lähinnä halusivat jäädyttää tiedoitusvälineet.
Tuntuisi kovin turhauttavalta odotella jonkun palvelimen minulle lähettämää videota.
Taitaa olla aika heppoinen tuo verkko kun yksi uutinen saa aikaan tuollaiset ongelmat!
Asiaa hieman sivuten, itse ainakin huomannut viimepäivinä että suurinpiirtein puolet käyttämistäni suomalaisista sivustoista ollut jumissa kun adserver.sanomawsoy.fi:tä on selain odotellut, miten ois jos ne sivut rakennettais niin että ne toimis myös sillon jos joku mainosserveri on tiltissä?