Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suositus annettu

Tutkimuksen tiedonhallinta jäänyt vähälle huomiolle

26.9.2008 13:21 Tutkimuksen rahoittajaorganisaatiot ovat Suomessa kiinnittäneet toistaiseksi hyvin vähän huomiota kansainvälisesti entistä tärkeämpään asemaan nousseeseen tutkimuksen tiedonhallintaan, kirjoitetaan Suomen Akatemian Apropos -verkkolehdessä.

Suomen Akatemia on antanut suosituksen, että Akatemian rahoittamaa tutkimusta varten koottu yhteiskuntatieteellinen aineisto luovutetaan Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston käyttöön.

- On tärkeää, että suomalaiset tutkijat kiinnittävät huomiota sekä niihin mahdollisuuksiin, joita open access -periaatteella tarjolla oleva tutkimusdata tarjoaa eri tieteenaloille. Tärkeää on myös kehittää osaamista eri tieteenalojen kansainväliset datastandardit täyttävän tietoaineiston tuottamiseen ja pysyvään säilyttämiseen. Se tukee parhaalla tavalla nopeasti muuttuvan toimintaympäristön vaatimaa kehitystä, kirjoittaa Kansallisarkiston pääjohtaja, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Nuorteva A propos -lehden artikkelissa.

Kyky hallita
tietomassaa

Lehden mukaan tutkimuksen tiedonhallinnan peruslähtökohdat ovat muuttuneet radikaalisti 1990- ja 2000-luvuilla kaikkialla maailmassa. Kyky hallita ja hyödyntää tutkimuksen nopeasti kasvavaa tietomassaa on yksi modernin tieteellisen työn suurimmista haasteista – ja mahdollisuuksista.

Myös Euroopan unionissa huomattiin nopeasti, että tutkimusjärjestelmän kilpailukyvyn vahvistamiseksi tutkimuksen tiedonhallintaan tulee kiinnittää aivan erityistä huomiota.

EU:n tietoyhteiskuntakehityksestä vastaava komissaari Viviane Reading toi helmikuussa 2007 pitämässään puheessa voimakkaasti esiin, että tiedonhallinnan menetelmien kehittämisen ja uusien sovellusten löytämisen uskotaan yleisesti avaavan tieteelliselle tutkimukselle valtavan uuden potentiaalin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.