VTT: ajonvakautus arvossaan liikenteessä

VTT:n tutkimusauton tietokoneyksiköt. VTT uskoo, että ajonvakautus vähentäisi kaikissa ajoneuvoissa ollessaan liikennekuolemia lähes 17 prosenttia.
Kuva: VTT
8.10.2008 16:08 VTT:n mukaan ESC, eli ajonvakautusjärjestelmä, on liikenneturvallisuuden paras parantaja. Muutkaan tutkitut keinot eivät ole huonoja, mutta jotkut saattavat jopa kannustaa kuskia riskinottoon.
VTT arvioi kehittämällään menetelmällä uusien tulevaisuuden ajoneuvojärjestelmien sekä jo joidenkin markkinoilla olevien järjestelmien turvallisuusvaikutuksia EU:n 25:ssä jäsenmaassa.
Eniten liikenneturvallisuutta parantaa arvioinnin perusteella ajovakauden hallintajärjestelmä. Järjestelmiä, joilla on suuri turvallisuusvaikutus, mutta melko alhainen yleistymisaste, ovat kaistalla pysymisen ohjaustuki, törmäyksenesto ja ylinopeusvaroitus sekä automaattinen hätäpuhelu.
Jokainen tutkittu järjestelmä arvioitiin viime kädessä turvallisuutta parantavaksi, mutta joissakin tilanteissa voi ilmetä kielteisiäkin vaikutuksia.
Tutkija Niina Sihvola ottaa esimerkiksi pimeän ajan tuen. Sen on tarkoitus auttaa kuljettajaa näkemään ajovalojen valokeilaa pidemmälle ja tarvittaessa myös varoittaa esteistä ajoradalla.
- Siinä voi käydä niin, että [kuljettaja] ryhtyykin ajamaan kovempaa. Nopeutta nostetaan, kun nähdään paremmin pimeässä, Sihvola hahmottaa. Lisäksi sellaiset kuljettajat, jotka muuten ehkä välttäisivät pimeällä ajamista, saattavat järjestelmän myötä rohkaistua rattiin.
- Kun ajetaan enemmän, silloin onnettomuusriski aina kasvaa.
Korkea hinta haittaa
Muita ajoneuvojen turvajärjestelmiä, joiden vaikutuksia VTT arvioi, olivat muun muassa paikallinen langaton varoitus (missä autot kommunikoivat keskenään ja välittävät toisilleen varoituksia esimerkiksi onnettomuuksista ja esteistä tiellä) ja risteysajon turvallisuustuki (varoittaa punaisesta liikennevalosta ja väistämisvelvollisuudesta sekä helpottaa vasemmalle kääntymistä).
Tulosten mukaan älykkäät ajoneuvojärjestelmät parantavat merkittävästi liikenneturvallisuutta, jos ne otetaan laajalti käyttöön. Monet niistä vähentävät tehokkaasti liikennekuolemia ja loukkaantumisia, mutta ne yleistyvät hitaasti ajoneuvokannassa.
Suurin syy on järjestelmien korkea hinta auton ostajien maksuhalukkuuteen nähden. Järjestelmien yleistämiseksi VTT kaipaa eri toimijoiden yhteistyötä ja lainsäädännöllisiä toimenpiteitä.
VTT painottaa, että ajoneuvojärjestelmien turvallisuusvaikutusten arvioiminen on haasteellista. Siinä tulee huomioida sekä vaikutukset kuljettajan ja muiden tienkäyttäjien toimintaan ja vuorovaikukseen että vaikutukset liikennemuodon ja reitin valintaan, liikkumisen määrään ja onnettomuuksien seurauksiin.
Auto täynnä teknologiaa
VTT:llä on uusi tutkimusauto, joka aistii aiempaa tehokkaammin ympäristöä. Esimerkiksi monitorointijärjestelmä, jonka VTT on kehittänyt, varoittaa kuljettajaa tienpinnan jäätymisestä ja lämpökamera törmäysvaarasta jalankulkijan kanssa.
Auton avulla voidaan siirtää tutkimushankkeissa opittua tietotaitoa suomalaisen teollisuuden hyödynnettäväksi.
Lisätietoa VTT:n autosta ja turvajärjestelmien tutkimuksesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle 19:26
- Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken 15:37
- Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema 11:05
- 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta 13:07
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Valtava kivi tulee tutuksi virtuaalilennolla 01:15
- Tärkeä tiedesatelliitti menetetty – Envisat ei herännyt 23:32
- 8-vuotias Mars-robotti nytkähti liikkeelle 15:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












